Rauhallista Joulua!

Piparipurkit täynnä

Joulu tulla jolkuttaa enkä ole saanut tehtyä mitään muuta kuin ison kasan pipareita!

Väännettiin niitä nuorimmaisen kanssa viime viikonloppuna, peräti kaksin kertaisen annoksen taikinaa ja kohtahan ne on jo syöty. Lupasin tehdä vielä yhden taikinan, jos joku muu vaan lupautuu niitä paistamaan.

Viikko tosiaan jouluun ja ensimmäiset joululahjat ostin vasta tällä viikolla. Tänä vuonna lahjoja tulee saamaan vain tyttäret ja ehkä mies yhden lahjan. Rahatilanne ei anna periksi kauheeseen törsäilyyn eikä me yleensäkään ostella kaikille isoja lahjoja. Sukulaiset ovat saaneet vain minimaaliset pikkupaketit tai omatekemiäni kakkuja, tyttäriä on sitten muistettu lahjoilla enemmänkin.

Yleensä olen ostanut itselleni jotain kivaa jouluksi, sellaista mitä kukaan muu ei kuitenkaan minulle antaisi ;)

Tänä vuonna taidan hankkia uuden kännyn. Nyt on niitä teleliikkeellä tarjolla ja taidan olla minä nyt vuorossa sen suhteen. Nuorimmainen kyllä kinusi uutta älypuhelinta varastetun tilalle, mutta mielestäni ei ole sitä ansainnut tällä hetkellä. Säästäkööt rahoja ja hankkikoot sitten itse uuden kännyn kun saa rahat kasaan!

Jouluintoilu taitaa jäädä tänä vuonna vähän vähemmälle väsymyksen ja selän takia. Töissä on aivan kauhean kiirettä ja raskasta ja nyt on alkanut selkä oireilemaan juuri noista syistä. Viime yönä olo oli kuin pahimmassa krapulassa ... joka kerralla kun käänsin niskaani tai käännyin toiselle kyljelle maailma pyöri muutaman kerran ympäri akselinsa! 

Olen yrittänyt jumpata ja venytellä, mutta eihän sille mitää voi että raskas työ johtaa raskaisiin haavereihin ... Eikä tässä enää olla niin nuoria, että palautuis kaikesta nopeasti. 

Voisihan sitä tietty mennä lääkäriin, mutta kun sinne pitäisi mennä työaikaan ja kuitenkin kieltäisi kantamasta tai nostamasta mitään raskasta ... mites sitten tekisin töita!?!?

Antaisikohan se joulupukki vihdoinkin uuden työpaikan todella hyvällä palkalla?!

Annin korttipajakin on tänä vuonna ollut kiinni ... tähän iltaan saakka;) Päätin (kuten viime vuonnakin päätin) etten lähetä tänä vuonna yhtään korttia, mutta jotenkin vain löysin tänään itseni askartelemasta vanhoista korteista uusia. Aina siinä käy näin!! En saa pidettyä näppejäni irti siitä hommasta.

Nyt sitten jotkut onnelliset saavat joulukortin ... en vaan tiedä ennättääkö perille jouluksi ... mutta tulee sitten varmasti hyvän uuden vuoden toivotukset  jossain vaiheessa :)

Luminen viikonloppu

Siitä oli puhuttu jo koko viikko. 
Uhkailtu, ennakoitu, peloiteltu ... ja innolla toivottu ja odotettu. 
Jotkut uskoivat sen tulevan, jotkut epäilivät koska siltä ei näyttänyt. 
Esikoinen sanoi torstaina sen tuoksuvan jo ilmassa ja oikeassa oli!

Perjantaipäivä alkoi aurinkoisena eikä enteillyt olleenkaan tulevasta.
Iltapäivällä ilma jo harmaantui, mutta edelleenkin en uskonut sen tulevan ...

Mutta illan mittaan se alkoi!
Ensin vienosti paria hiutaletta heitellen tuulen mukana. Sitten jo hieman runsaammalla kädellä ja jo muutaman tunnin sisällä taivaalta satoi ihanan isoja lumihiutaleita sankkana pyrynä!

Ja sitä satoi ja satoi! Maa peittyi hetkessä valkoiseen peittoon.
Aivan kuin joku olisi valaissut koko kukkulan.
Kukkula ja koko alue hiljentyi.
Miten lumen sataminen todellakin hiljennyttää täällä kaiken! Ei kuulu autojen ääniä, ei hälyä ei melua.
Lumen sataminen saa täällä aikaan ihmeitä.
Ihmiset kaivavat talvivaatteet kaapeistaan ja kelkat kellareista ja kerääntyvät kaikki ihmettelemään ihanaa valkoista lumivaippaa.
Kenelläkään ei ole enää kiire minnekään vaan otetaan ilo irti tästä hetkestä.
Illalla myöhään lapset ja aikuiset nautiskelevat lumileikeistä. Koirat juoksevat lumipallojen perässä ja kieriskelevät lumihangessa.

Aamu valkeni oudon valkoisena. Lumisade oli lakannut ja pihat ja pensaat olivat raskaan lumimaton alla.
Kissa ei uskaltanut työntää nenäänsä ulos. Muutaman hetken ihmeteltyään arkaillen kokeili tassullaan lunta ja juoksi kiireesti sisään.
Koiran perässä oli kuitenkin pakko uskaltautua pihalle eikä kissaa enää saanutkaan sisälle!
Siellä se ryntäili innoissaan tuulen mukavan lentävän lumen perässä ja yritti pyydystää lintulaudalle lentäviä lintuja.

Kotihommat saivat jäädä, kun piti kiirehtiä ulos ihailemaan valkoista maisemaa.
Oma kotikatu oli auraamatta eikä autoja näkynyt edes alhaalla isommalla tiellä. Kukkulalle pääsi tänään vain kävellen.
Ei se tuntunut ketää häiritsevän, innolla otettiin vastaan kiireetön ja autoton lauantai.
Naapurit heiluivat lumilapiot kädessä, kahvilan isäntä hiekotti kahvilan edustaa ...
lapset jouksivat pulkkien ja muiden ihme viritysten kanssa kylän taakse vesitornin mäelle jossa oli mahtava pulkkamäki odottamassa...

Koko viikonlopun saimme nauttia talven iloista. Aivan kuin kaikki kiire ja kiukku ja murheet olisivat hävinneet sen harmaan sateen mukana jonnekin kauas pois. Ihmiset nauttivat olostaan ja ulkoilusta raikkaassa talvisäässä ...
Aikuisista tuli lapsia uudelleen eikä kukaan arkaillut istahtaa kelkan kyytiin tai osallistua hetkelliseen lumisotaan ...

Niitä elämän pieniä ihania hetkiä taas ...

Viilentävä lumisade

-Hei!! Katsokaa äkkiä ikkunasta ulos, lunta sataa!
hihkaisi esikoinen huoneestaan...

Kiehdoin pyyhkeen ympärilleni ja kiirehdin terassille.
Tosiaankin, lunta satoi isoina hiutaleina. Kun katsoin kauemmaksi, kaikki paikat näyttivät peittyvän valkoiseen harsoon.
Seisoin keskellä terassia, pimeässä. Annoin isojen lumihiutaleiden sataa päälleni, viilentää hikistä kehoani.
Hiutaleita satoi paljaille olkapäilleni, kasvoilleni...
Katselin alas lahdelle ... alapuolella ja vastapäisellä rinteellä näkyvät valot olivat kuin harsoverhon takana.
Höyry nousi edelleenkin iholtani ... seisoin ja katselin maisemaa ja annoin lumen hivellä ihoa....

Hiljalleen lumi muuttui vedeksi, mutta se ei vienyt pois sitä pientä nautinnon tunnetta....

Miten vähän tarvitaankaan onnen hetkiin ....

Puikot heilumassa

Villalankakassista löytyi muutama kerä vauvalankoja.
Muutama pieni kerä vaalean violettia, kerä vaaleanpunaista ja paljon valkoista pehmeää vauvalankaa. Joukossa oli sattumalta myös vaalean vihreää lankaa josta nuorimmainen olisi halunnut itselleen kaulaliinan. Mutta (onneksi) sitä ei ole niin paljoa, että riittäisi riittävän pitkäksi kaulahuiviksi ...
Mintun vihreästä tulee pehmeä kypärämyssy pienelle uudelle tulokkaalle. Esikoisen ystävä saa ensimmäisen lapsensa tamminkuun alkupuolella ja lupauduin tekemään myssyn ja tossukat.

Pehmeitä vauvalankoja kädessä pyöritellessä ja ohjeita etsiessä alkoi syntyä mielessä vaikka kuinka paljon neulontaideoita .... Olisi ihana tehdä pehmeä peitto joka lämmittäisi ulkoiluhetkinä vaunuissa tai herkullisen värinen nuttu ... Pienen pienet villasukat kävisivät kenkien tai tossukoiden sijasta ja neuleisessa makuupussissa voisi turvallisesti nukkua koko yön.
Nyt vaan puuttuu lankoja ja aikaa väkertää noita kaikkia ideoita :)

Mitä olen tehnyt viime aikoina?

Olen 

surffaillut netissä ja aloittanut uuden neulomuksen. Toy-kissa on viettänyt lepohetkiä välillä makaillen näppäimistön vieressä, välillä tietokoneen näytön alapuolella ... tai surutta kiivennyt niskaani.

Välillä olen ollut todella laiska töiden jälkeen enkä ole tehnyt yhtään mitään ... muuta kuin taas roikkunut netissä ja ehkä lukenut kirjaa ....

ja joinakin iltoina olen käynyt jopa nuorimmaisen koululla infossa tarkastamassa arvosanatilanteen ...

Eilen illalla harmaan ja sumuisen päivän piristykseksi lämmitettiin sauna ja nostin jalat seinää vasten ja annoin ajan kulua. Ei kiirettä mihinkään ja ajatus siitä ettei tarvitse herätä seuraavana aamuna aikaisin rauhoitti mieltä ...

Kun tietää ettei tarvitse herätä viikonloppuisin aikaisin aamulla, voi hyvin mielin katsoa telkkaria myöhään yöhön ja neuloa ....

.... Joskus kuten tänään olen jaksanut olla taas se pullan ja pizzan tuoksuinen äiti joka on vääntänyt sen seittemän sortin herkut.

Huomenna taas aikainen herätys töihin ja arki vie mennessään .... 

Aika kaikkeensa

Tuota alaolevaa tekstiä lukiessani ja viime aikoina on tullut mietittyä tätä äitinä olemista.

Olen ollut siitä hyvässä asemassa, että sain olla kotona pienten lasten kanssa. Molemmat menivät päiväkotiin vasta täytettyään 3 vuotta.

He olivat molemmat "kilttejä" ja terveitä lapsia, eivät kiipeilleet kirjahyllyille eivätkä saaneet jäseniään poikki.

Heidän vauva- ja pikkulapsiaika oli tosi seesteistä ja mukavaa aikaa.... kotitöiden lomassa ehdittin leikkiä ja laulaa ja olla todella paljon ulkona. 

Joskus olen miettinyt (ja toivonut), että olisi ollut mukavaa jos meillä olisi ollut enemmänkin lapsia. Vaikka kolme tai jopa neljä. Mutta en voi uskoa, että kaikkien lasten kohdalla raskaus-ja vauva-aika olisi mennyt niin hyvin ja seesteisesti. Ja olisiko sitten enää ollut voimia ja kärsivällisyyttä niin paljon, kun näiden kahden kohdalla oli ...

Mies olisi toivonut vielä kolmatta lasta ja etenkin hän olisi toivonut poikaa perheen jatkoksi. Mutta miten voi varmistaa, että se kolmas olisi lopulta ollut se "Karlo" jota tehtiin jo aikaisemmin?

Asia tuli puheeksi eräänä päivänä ja lopetin keskustelun hyvin nopeasti miehen mielestä tylyllä kommentilla: "Meille ei tule enää lapsia! Ei ainakaan sinun ja minun tekemiä ... ehkä lapsenlapsia tai hoitolapsia, mutta omia ei!"

Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen siihen, että tyttäret ovat kasvaneet ja aikuistuvat. Eivät ole enään niin riippuvaisia meistä (= minusta). Heillä on jo omat menot ja minulle jää aikaa omaan elämään ja omiin menoihin. 

Miehen mielestä se on jotenkin surullista, mutta omasta mielestä se on nyt juuri sitä mitä pitääkin olla. Me olemme tehneet osamme ja tehtävämme ( eihän äitinä ja isänä oleminen ole vielä varsinaisesti ohi), olemme kasvatteneet lapsenne niin hyvin kuin olemme vain voineet ja osanneet. Ehkä emme ole siinä onnistuneet kaikkien oppikirjojen ja sääntöjen mukaan, mutta tyttäremme ovat vielä elossa ja menossa kohti aikuisuutta.

He ovat terveitä ja iloisia (ainakin suurimman osan ajasta) ja heillä on ystäviä.

Mutkia on ollut matkassa rutkasti ja niitä varmasti tulee vielä olemaan, mutta niihin mutkiin ja ongelmiin osaamme jo tarttua toisin tavoin kuin vuosia sitten, kun olimme itse vielä nuoria ja kokemattomia.

Nyt on aika keskittyä enemmän omaan elämään, tehdä asioita joita ei ole voinut tehdä silloin kun lapset olivat pieniä. Yrittää keksiä pieniä asoita jotka piristävät mieltä, nautti ja olla tyytyväinen itseensä!

(Kuvassa esikoinen alle vuoden ikäisenä ja nuorimmaisen fb-postaus eräänä päivänä 

"Äitini! Huolimatta siitä, että hän ärsyttää ja hermostuttaa minua, on hän kuitenkin henkilö

 joka odotti minua yheksän kuukauta ja toi tähän maailmaan. Rakastan sinua!")

Naisena olemisen missio

Naamakirjassa tarttui silmään allaoleva teksti naisena ja äitinä olemisesta:


Kiitos Jyrki Kataisen sorruin naiseusmonologiin:

Naisena oleminen on melkoinen missio. 
Etenkin jos on valinnut vielä Äitiyden. 
Naisen on oltava Kaikki. 
Lapset on kasvatettava terveellisesti ja turvallisesti ja oppikirjojen ohjeiden mukaan, virikkeitä ja luomuruokaa ja kestovaippoja ja vauvajoogaa on oltava. 
Olet suurennuslasin alla aina ja kaikkialla. 
Neuvolantädin ankarien silmien edessä tunnet suunnatonta pienuutta, kun lapsi on yli tai ali maagisten kasvukäyrien. 
Kun potalla käynti ei onnistu vielä yksivuotiaanakaan. 
Jos on tutti ja pullo. 
Jos on päiväkodissa tai ei ole. 
Kasvunkansioihin tallennetaan lapsen kasvu ja kyvykkyys ja meriitit. 
Isää harvoin nähdään tai kuullaan vasu-keskustelujen pyörteissä. 
Äidin on hankittava jälkikasvulleen kasa kehittäviä, virikkeellisiä harrasteita jotta lapsesta kasvaa kunnon ihminen. 
Vanhempainillat ja toimikunnat kuuluvat asiaan. 
Myyjäisiin on leivottava. 
Hampaat on muistettava pestä aamuin illoin, rakkaat lapset jumalauta, sillä äitiä vedetään hampilääkärissä turpaan jos mukulalla on muumikarkkireikiä jo ennen kouluikää. 
Äidin pitää valmistaa terveellistä, puhtoista, egologista luomulähiruokaa pilteilleen omin käsin ja rakkaudella, sillä Saarioisten ruokia eivät ole väsänneet äidit, vaan koneet. 
Äläkä KOSKAAN unohda, että jos laiminlöit rintaruokinnan ja sorruit Tutteli-syntiin, lapsestasi voi tulla sarjamurhaaja! Tai sosiopaatti ainakin. 
Muista luoda uraa, äläkä ole töistä pois jos lapsi sairastaa. 
Hoida kuitenkin mieluiten lapsesi kotona kouluikään saakka, mutta koita samalla käydä töissä että olisit kunnioitettu veronmaksaja. 
Tajuatko kuinka kallista päivähoito todellisuudessa onkaan yhteiskunnalle ja miten isot kustannukset on kotihoidontuella lorvivista nykyäideistä?! 
Lapsilisiin upoaa miljardeja vain siksi, että SINÄ itsekkäästi menit lisääntymään vaikka maailma on täynnä orpoja katulapsia. 
Oletko sortunut joskus abortin verisyntiin, nainen? Miksi teit sen? Murhaaja. Synnytitkö isättömän lapsen, kuinka kehtasit? Ja meillä kun on ollut e-pillerit jo ikuisuuden herranen aika! 
Muista huolehtia parisuhteestasi nainen. 
Älä mene aviovuoteeseen pyjamassa, sillä miehesi ei ansaitse sitä. Ole seireeni ja syöjätär ja pikkutyttö ja mikä-vaan. Älä unohda sheivata! 
Muista harrastaa, huolehdi kunnostasi, tutki rintasi, liiku, rasvaa ja kuori ja pese ja usein ja tarpeeksi. 
Lakkaa kynnet. 
Muista juurikasvu! 
Meikkaa äläkä ikinä unohda pestä meikkejä illalla. 
Käy värianalyysissa. 
Lue kehittävää kirjallisuutta ja tilaa Avotakka. 
Nainen, sinä voit olla mitä vaan!! 
Mieti, Angelina Joliella on lauma mukuloita, eikä hän ole läski ja kulahtanut. Miksi sinä olisit?! 
Tee joulukortit itse. Ja lahjat. Ja koristeet. 
Säilö marjat. 
Muista kaikkien synttärit ja nimpparit ja valmistujaiset ja rippijuhlat ja vuosipäivät. Nainen. Muista että markkina-arvosi romahtaa samaan tahtiin kun tissisi alkavat roikkua. 
Heitä on tuolla pilvin pimein, nuorempia ja kauniimpia ja lahjakkaampia. 
Jonain päivänä sinua ei muista tai tarvitse enää kukaan. Lepää silloin nainen. Vanhainkodissa on sinua varten 0,5 hoitajaa odottamassa. 
Äitienpäivänä saat ruukkuruusun. 
Ehkä.


Tällähetkellä olen erittäin tyytyväinen, että vauva-ja pikkulapsiaika on jo kaukana taka-alalla!
Eräänä iltana vauva-asia tuli puheeksi miehen kanssa ..."No eiks olis kiva jos meillä olis vielä yks lapsi? Voisit jäädä kotiin ja saisit äitiysrahaa, voisit tehdä kotihommia rauhassa ...."
Jäin suu auki kuuntelemaan miehen puhetta ... "Siis oletko tosissasi???? Hei, mä olisin 46 kun se lapsi syntyy ja ajattele, kun lapsi olis 15 ja pitäis mennä vanhempainiltaan tai infoon niin olisin jo 60!!! Luuletsä et mulla olis vielä siinä vaiheessa kärsivällisyyttä kuunnella jotain nuorta innokasta opettajaa??! Tai jos vauva oliskin kipee joka välissä, niin kuka olis hereillä koko ajan ... Sinäkö? NO ei tule kysymykseenkään!!!! Meille ei enään lapsia tule muuten kuin lastenlasten muodossa ja sillä selvä!!" 
Nyt on siis aika keskittyä olemaan muuten vaan nainen ja äitiysvaiheessa ollaan siirrytty aikuistuvien lasten "huoltamiseen"....

Odotan

Perjantai!!!
Viikon odotetuin päivä!
Alan jo nyt kaipaamaan ja ikävöimään perjantaita, se menee aina liian nopeasti ohi.
Ja viikonloppu menee liian nopeasti ohi ... varsinkin, jos on ruma ilma niin kuin nyt on luvassa.
Ja maanantai tulee taas aivan liian nopeasti ja taas laskemme viikonpäiviä ja odotamme sitä
perjantaita!

Tuntuu siltä, että AINA odotan jotain...
Maanantaina odotan sitä viikon odotetuinta päivää ja viikonloppua (ainakin me joilla on vielä vapaat viikonloput)...
Syksyllä odotan, että tulisi pian joulu tai ainakin tammi-helmikuu, koska silloin olemme jo huimasti kohti kevättä.
Keväällä odotan kesää ja auringon paistetta.
Joskus odotan viestiä kaukaiselta ystävältä joka mielestäni ei ilmoita itsestään tarpeeksi usein.
Odotan onnellisempia aikoja.
Odotan aikaa jolloin tyttäret ovat itsenäsiä ja pärjäävät omillaan ...
Odotan ensi viikkoa ja taas miehen kokeiden tuloksia ja mitä sitten tulee tapahtumaan ...
Odotan ....

Miksi en voi nyt vain olla tyytyväinen tähän hetkeen ja olla odottamatta?!
Antaa päivän mennä ja ajan kulua. Elää tässä hetkessä.
Taidan olla melko levoton sielu. Ehkä en ole löytänyt sittenkään sitä "omaa paikkaa", ehkä sitä on vielä etsittävä ja odotettava sen löytymistä ...

Pullan tuoksua ja vesisadetta

Vesisadelenkkeilyä, pannukakkua, korvapuusteja, silitystä .... niitä kaikkia on kuulunut tähän päivään.

Eilisen aurinkoisen aamun ja aamulenkin innoittamana päätin aloittaa sunnuntaipäivän reippaalla lenkkeilyllä. 

Mutta kun avasin silmäni ja katsoin ikkunasta ulos, masennuin melkein heti. Harmaata, sumuista, tasaisen tylsää sadetta ... ei kai kukaan nyt ihan vapaaehtoisesti halua sunnuntaiaamuna nousta lämpöisestä sängystä ja   mennä ryntäilemään sateiselle metsätielle!

Mietin ja mietin samalla venytelle oluhuonessa .. ehkä sade lakkaa ja voin innolla juosta metsäpolulle. Puin lenkkivaatteet päälle ja lähdin matkaan ... ja käännyin omalla tiellä takaisin! Vettä alkoi nimittäin tulla kuin esterin sieltä juuri samalla hetkellä, kun astuin portin ohi. Ei muuta kuin venyttelemään uudestaan sisälle. Jos kerran en voi lähteä ulos, niin voin sitten tehdä vaikka aurinkotervehdystä olohuoneessa. 

Joogavenytyksiä tehdessä tarkoituksena taitaa olla, että henkilö rauhoittuu ja keskittyy ajattelemaan kroppaansa ja hengitystä ... Minä keskityin tuijottamaan ulos ikkunasta ja kiroilemaan vesisadetta!

Taisi hengellinen kirjoilu auttaa, sillä sateenjumala lopetti veden kaatamisen ja pääsin metsälenkille häivyttämään hiljalleen alkanutta pääkipua.

Ei ilmassa loppujen lopuksi ollut mitään huonoa, itseasiassa sateisessa ja kosteassa metsässä on mukava kävellä ja juoksennella. Ihon kosteusprosentti pysyy hyvänä ja kerrankin saa olla miettimättä onko hiukset hyvin ja pettääkö meikki ;) 

Joku vaan oli vaihtanut jalkani viime yön aikana!!! Eilen juoksuminuutit (siis juoksua mitataan vielä tässä vaiheessa muutamissa minuuteissa, ei tunneissa eikä kilometreissa ... se maratoni on sitten vasta joskus pitkän harjoittelun takana) tuntuivat kuin lentävän ja askel oli niin kevyt. Tänään joku oli aivan varmasti vaihtanut jalkani tai sitten lisännyt niihin tai takapuoleeni muutamia lisäkiloja! 

On erittäin vaikeaa uskoa, että tulen joskus vielä innolla juoksemaan pidemmänkin matkan ja vielä ilman hengästymistä!

Sateisen aamupäivän jälkeen päivä on jatkunut .... sateisena ja sumuisena. 

Mutta loppupäivän olen ollut sisällä enkä ole venytellyt muita jäseniä kuin käsiä ruokaa tehdessä ja leipoessa.

Kun nyt olin urhea ja kulutin kaloreita melko reippaasti  ja kun uuni  oli kuumana ja jääkaapissa oli keitettyä riisiä, päätin tehdä sovelletun Ahvenamaan pannukakun ja korvapuusteja.

Pannaria olen tainnut tehdä täällä oloaikana ehkä vain pari kertaa  ... varmaan siitä syystä ettei siitä kukaan ole tykännyt. En nyt kuitenkaan raaskinut heittää hyviä riisejä roskiin vaan sekoitin pannaritaikinan ja heitin sen uuniin. Panukakku nousi taas kuin balkanin kukkulat ja koska ollaan kaukana Ahvenanmaasta lisukkeeksi piti tehdä jotain jossa on edes vivahde etelää ... Kuumensin pakastemetsämarjoja sokerin ja aceto balsamicon kanssa ja ah kuinka hyvää siitä tulikaan!

Kun kerran innostuin ruoanlaitosta ja leipomisesta, piti tehdä korvapuustitaikinakin ja kaulia muutama pellinen herkullisen makoisia kanelirullia. Välillä niistä tulee korvapuustin näköisiä, välillä taas tuollaisia kanelirullia kuten täällä niitä kutsuttaisiin. Mutta sama maku niissä kuitenkin on, ihan sama minkänäköisiä ovat :) 

Vähän niin kuin ihmisetkin, sama se minkälainen on ulkomuoto kunhan on hyvä!

I koliko god sebe lagala ...

Vaikka kuinka yritän väittää toisin

joka päivä kuiskaan nimeäsi hiljaa mielessäni

tunnen sinut vieressäni

Ja tuo kaipuu

saa minut tuntemaan itseni onnelliseksi.

Ja ehkä sinä tunnet samoin ...

edes joskus.

Kun rakastaa 

vaikea on unohtaa...

Ja toivon ettei koskaan unohdu ...

Rakastaa onnellisesti hiljaisuudessa ....

~Lina

Tämän ihanan runon kirjoitti pari kuukautta sitten esikoiseni. 

Hän on aina pitänyt kirjoittamisesta, peruskouluaikaan kirjoitti omia tarinoita vihkoon ja ne vihot taitavat olla vielä jossain tallessa. Ja jossain vaiheessa aloitti oman kirjankin kirjoittamisen ...

Runo on vapaasti käännetty eikä varmasti tuo sitä samaa tunnelmaa kuin kuin kroatian kielisenä.

Oct 31st

Täysikuu, lokakuun viimeinen.....
Varokaa missä ja kenen kanssa liikutte tänä iltana sillä koskaa ei tiedä kuka saattaa tulla vastaan!

Huomenna täällä on paikallinen Pyhäinpäivä, kaikkien pyhien päivä ja yleinen vapaapäivä. Ihanaa, kun melkein keskellä viikkoa on vapaata. Perjantaina pitää kyllä mennä hommiin, mutta se menee siinä sivussa. Ei ole varmaan edes paljon lapsia paikalla.

Kun nyt huomenna on vapaata, niin päätettiin työkavereiden kanssa vihdoinkin mennä "olusille". Emme ole istuneet iltaa sitten viime talven ... joko ei ole käynyt kaikille yhtäaikaa tai joku on aina puuttunut. 
Muutamana kertana, kun olemme viettäneet "ex tempore" iltaa yhdessä tai pikkujouluja, ne rauhallisesti alkaneet illanistujaiset ovat jatkunee melko pitkälle yöhön ja jossain vaiheessa ollaan melkein tanssittu baaritiskillä.
Mutta tänä iltana me neljä "noita-akkaa" taidamme tosiaan ottaa iisisti! Kenelläkään ei ole rahaa tuhlattavaksi ja kohtauspaikaksi sovimme oman kylän eli kaupungin hulinat ovat tarpeeksi kaukana .... tai eihän sitä koskaan tiedä mitä tulee tapahtumaan tänä yönä ...... ;)

Kynä ja paperi

Eräässä paikallisessa lehdessä oli juttu siitä etteivät ihmiset enään kirjoita käsin mitään muuta kuin muistilappuja ym. Ja näin se tuppaa ainakin olemaan itselläni.
Hyvä, että kotoa löytyy enää edes paperia joka kelpaisi kirjoittamiseen saati sitten oikeaa kirjepaperia.

Milloin viimeksi kirjoitit oikean kirjeen käsin jollekin etkä vain sähköpostia?
Tietokoneen käyttöstä on tullut niin normaalia, ettei tule edes mieleen ottaa kynä ja paperia esille ja raapustaa käsin kirje. Muistan, kun muutin tänne parikymmentä vuotta sitten kirjoitin monisivuisia kirjeitä ystäville ja sukulaisille. Joskus kirjoitin monta arkkia heti ja laitoin postiin, joskus taas kirjoitin useamman päivän aikana hieman ja laitoin sitten kaikki raapustelut kerralla postiin. Kirjeen kulku kesti kyllä useamman päivän, mutta kirjekuoren kolahtaminen postilaattikkoon ilahdutti varmasti saajaan ehkä jopa enemmän kuin nykyään sähköpostiaikaan.
Nyt on niin helppo naputella kuulumiset tietokoneella ja viesti on perillä hetkessä eikä enää tarvitse odottaa vastausta useampaa päivää ... ellei vastaanottaja jostain muusta syystä viivyttele vastauksen lähettämistä ;)

Pääkaupungissa ollessani eräänä aamuna sain inspiraation tarttua kynään ja paperiin ja kirjoittaa sen hetken tunnelmia. Tuntui ettei käsialasta meinaa saada selvää ja huomasin miten oma käsiala on tosiaankin huonontunut harjoituksen puutteesta. Ennen olin tyytyväinen omaan käsialaani, koulun kaunokirjoitustunnit olivat lempparitunteja ja muistan ihailleeni äitini kaunista allekirjoitusta ja käsialaa. Nyt jo muutaman arkin kirjoittamisen jälkeen käsi alkaa väsyä ja kynä tuntuu liian painavalta sormien välissä. Ja ne harakanvarpaat!!!
Onneksi sentään kirjoitan joka aamu kotiin jääville muistilaput siitä mitä joutuvat tekemään ennen kuin tulen kotiin. Saajien mielestä nekin ovat aivan liian pitkiä ja joskus jopa väittävät etteivät saaneet selvää kirjaimistani! Niiden väitteiden jälkeen olen kyllä opettanut heidät lukemaan käsialaani ... eivät voi enää väittää etteivät osaa tulkita onko kyseessä u-kirjain vai n-kirjain;)

Joku viisaampi väitti, että käsin kirjoittaessa tekstiin tarttuu enemmän tunnelmaa ja saa jotenkin paremmin esitettyä omia tuntoja ... Onko tosiaan niin? Tietenkin käsinkirjoitettua tekstiä lukiessa jo pelkkä käsiala saattaa kertoa kirjoittajasta ja tunnelmasta jossa hän tekstin kirjoitti.
Pitäisikö alkaa pitää paperi ja kynää lähietäisyydellä ja kirjoittaa heti kaikki mieleen tulevat ajatukset käsin paperille ... Ehkä osaisin tulkita ajatukseni sillä tavalla paremmin ....

Ready for weekend!

Työviikko takana.

Juoksu/kävelylenkki tehty sateisessa, sumuisessa säässä koiran kanssa.

Kurainen ja likainen koira pesty & föönattu.

Pikasiivous kotona tehty.

Nyt vois todellakin ottaa edes tän illan ihan iisisti.

Vettä sataa kaatamalla! Luvassa viikonlopulle kuulemma sateita ja huomisen aikana lämpötila kuulemma laskee jopa 15 astetta!! Vuoristoon luvassa jopa lunta!! Ja sitä saattaa lennellä kovan tuulen mukana tänne meillekin. 

Nyt pitää vaan sitten kaivaan vintiltä ne talvikamppeet. Kaikki talvitakit ja -kengät pitäis uusia, mutta katsotaan se tilanne sitten kun tulee palkka .. jos jotain edes jää laskujen maksamisen jälkeen...

Valitin äsken ettei talossa ole tilkan tilkkaa viiniä tai olutta. Aikani asiaa nuristuani mies lähti sateesta huolimatta käymään kaupassa. Katsotaan vaan kuinka kauan se kauppareissu kestää .... ;)

Juoksemisen ahaa-elämys...

Jotenkin on vaikea uskoa, että tulen sen kokemaan vielä joskus!
Tänään taisin useamman kerran mielessäni hokea ylläolevia lauseita. Yritin samalla keksiä monen monta positiivista asiaa, miksi yleensä ryhdyin tähän urakkaan... Niitä oli aika vaikea löytää. 
Ainoa syy taisi olla se, että kun kerran lupasin ;) 

Miksi rääkätä itseä tällä tavalla?!?!  
Kohentuuko kuntoni ihan varmasti ja saanko vartaloni huippumalliseksi niin kuin Jenniferillä on? Vaikea uskoa ainakaan tuon vartalonmuokkauksen suhteen sillä "michelinrenkaat" ovat tainneet jäädä pysyviksi kavereiksi keskivartalolleni. 

Tänään rämpiessäni eteenpäin (juoksemiseni taitaa näyttää sivustakatsojalle enemmänkin epätoivoiselta räpeltämiseltä kuin kevyesti eteenpäin vievältä rullaavalta juokemiselta) tuli mieleen vanha sananlasku: "alku aina hankalaa. lopussa kiitos seisoo" ... No joo, se tuli mieleen ja samalla ennätin jo muutamia kertoja kiroilla sitä alun hankaluutta. Mitäs jos hypättäiskin tuon alun hankaluuden yli ja mentäis heti niihin kiitoksiin!

Tulenko kokeamaan vielä sen juoksemisen ahaa-elämyksen ja syntyykö mulla vielä sitä mielihyvähormoonia joka puolestaan synnyttää riippuvuuden juoksemiseen?

Liput konserttiin!

Nyt ne on ostettu!! Jihuuuu!!!
Esikoinen kävi tänään ostamassa meille kolmelle perheen naiselle liput Tonyn konserttiin. 
Ensimmäistä kertaa mennään kaikki kolme yhdessä isompaan konserttiin. 

Pari vuotta sitten meidän piti mennä pääkaupunkiin Arenalle yhdessä konserttiin (juuri tähän missä tämä youtuben konserttinauhoitus on tehty), mutta emme menneetkään. Mies leikattiin silloin toisen kerran juuri seuraavana päivänä ... Tai olisi pitänyt leikata, leikkaus vaan siirtyi erinäisistä syistä melkein viikolla eteenpäin.
Mutta nyt liput on ostettu joulukuiseen  konserttiin tänne kotikaupunkiin. Vaikka mitä tapahtuisi me menemme ja sillä siisti!
Olen jo alkanut kuuntelemaan uusia kappaleita etten ihan kauheasti häpäise rakkaita lapsiani .... Esikoinen kyllä huomautti tänään, etten sitten kauheesti saa hyppiä paikan päällä, pitäisi kuulemma käyttäytyä niin kuin ikäisteni naisten tulee käyttäytyä! Ei siis kauheaa huutoa tai tanssimista .... mutta miten olla konsertissa, jos ei saa laulaa kurkku suorana (eihän mua kuitenkaan kukaan siellä kuule) ja hyppiä tasajalkaa?!? Se ei kyllä onnistu ainakaan minulle ;) Ja ollaanhan me tuon laulajan kanssa samaa ikäluokkaa, jos vaikka ryntään heti tuohon lavan eteen  ... ;)

Day 2.

No niin, sain kuin sainkin itseni liikkeelle vaikka raskaan työpäivän jälkeen olisi tehnyt mieli kaivautua joko sohvatyynyjen keskelle tai omalle terassille aurinkotuoliin.
Mutta en raaskinut olla kotona, kun oli niin mahtava ilma! Aurinko lämmitti taas niin ihanasti, ei ollut kuitenkaan liian kuumaa metsän kätkössä . Koira lähti tänään yksin lenkkikaverikseni, esikoisella näytti olevan muuta parempaa tekemistä;)

Näistä kauniista lämpimistä syyspäivistä pitää nyt nauttia! Viikonlopulle on luvassa kylmää, sateista ja jopa jonnekin lunta!!! Apua .. talvi tulee kuitenkin!!!

Tänään tein sen!

Olen suunnitellut asiaa jo pidemmän aikaa, mutta nyt tartuin toimeen.
Ja ihan taas naamakirjan ansiosta!
Tartuin haasteeseen ja lupauduin aloittamaan "juoksukoulun" vihdoin ja viimein.
Joukko innokkaita enemmän ja vähemmän hyvä/huonokuntoisia naisia päätti pistää joukolla toimeksi ja lupauduttiin tsemppaamaan toinen toisiamme.
Eihän sitä ilkeä ihan niin vaan keskeyttää, jos on ihan julkisesti kaikelle maailmalle luvannut saada itsensä liikkeelle.

Olen aina tykännyt tehdä ripeitä pidempiäkin kävelylenkkejä, mutta juoksijaa minusta ei ole ikinä saanut. Aina on tullut mieleen koulujen juoksukilpailut tai juoksutestit ... Juostiin hikisinä ja veren maku suussa ympäri urheilukenttää ja yleensä olin niiden viimeisten joukossa vaikka jumpat ja tanssit ja muut liikuntamuodot innostivatkin.

Mutta nyt eilen sen päätin ja tänään toteutin lupaukseni.
Lenkkikaveriksi sain esikoisen ja koiran. Esikoinen kyllä käveli omaan tahtiinsa, mutta koira juoksi innokkaasti edellä. Hieman välillä ihmetteli, kun tein juoksupyrähdyksiä ... eihän emäntä ole koskaan ennen noin nopeasti edennyt ;)
Aluksi juoksuaskeleet tuntuivat tosi kevyiltä ja ajattelin, että tämähän sujuu kuin tanssia vaan.. Hiljalleen totuus alkoi paljastua ... jalat alkoivat painaa, syke nousi korkeammalle ja naama punoitti kuin hehkuva hiili.
Mutta sain kuin sainkin tehtyä tämän päivän treenin!
Kotona vielä venytykset ja vatsanväännöt ja olin todella tyytyväinen itseeni ...

Niin sitä pitää ja huomenna jatkoa!

Oooo sunny day....

Näyttää siltä, että kunnon syksy antaa vielä odottaa. 
Ja kyllä se minulle kelpaa. En kaipaa yhtään jatkuvaa sadetta ja sumua ja koleaa viimaa. 
Minulle kelpaa paremmin aurinko ja lempeän lämmin tuulahdus mereltä.

Tänään oli mitä mahtavin aurinkoinen päivä. Aamukahvien juominen kahvilan aurinkoisella terassilla oli melkein liian kuumaa, hetken auringossa istuttua piti etsiä varjopaikkaa.
Suunnittelimme kävelylenkkiä rannassa, mutta aamupäivän touhut ja tortillejen teko ruoaksi veikin hieman enemmän aikaa kuin olin suunnitellut joten lenkki jäi tekemättä.

No eihän sekään minua haitannut, sain sitten nauttia ihan rauhassa auringossa lepäilystä hyvää kirjaa lukien.
Aurinko paahtoi niin kuumasti, että vaatteita piti hiljalleen vähentään .... tulihan kerättyä taas aurinkoenergiaa talvea varten :)

Lauantai-iltaa

Lauantai-ilta....

... mitä tylsin tällä kertaa.

Esikoinen oli koko päivän kylillä kavereiden kanssa ja tunti sitten tuli kotiin ja linnoittautui omaan huoneeseensa (koska ajoin hänet pois omalta koneeltani roikkumasta ;) ) ...
Nuorimmainen puolestaan lähti kaverinsa luo oltuaan melkein koko päivän kotosalla. 
Mies katsoo jonkun "action movie" uusinnan uusintaa ja hiippailee vähän väliä keittoon = jääkaapille.

Itse yritin keskittyä dekkarikirjan salamyhkäisiin kiemuroihin, mutta jostain syystä joka kerta kun otan kirjan (ei väliä mikä kirja on) käteeni alkavat silmät painua kiinni. En vain pysty keskittymään kirjojen lukemiseen ... Ja  nyt kun olisi iso kasa mielenkiintoisia kirjoja hyllyssä.
Nyt sitten istun koneen edessä, roikun naamakirjassa, luen sanomalehtiä netin kautta, haaveilen kaukaisista maista joissa ystävät ovat tällä hetkellä töissä tai muuten vaan oleskelemassa. 
Muutamat heistä saavat kirjoittaa ammatikseen ja raportoivat meille mielenkiintoisista ja tärkeistä nykyhetken tilanteista Euroopan eri laitamilla. Miten se olisikaan mielenkiintoinen homma ... yhdistyisi kaksi asiaa joista pidä -  matkailu ja kirjoittaminen. Vaikka eihän minun kirjottamista voi verrata toimittajakaverin teksteihin. Niistä saa selville hetkessä asian ytimen ... omista raapusteluista en joskus edes itsekään ymmärrä yhtikäs mitään ;)

Leikin tässä samalla blogin eri pohjien kanssa. Vaihtelen ja muuttelen ja yritän vertailla mikä olisi paras.
Mutta sekin tuntuu nyt niin vaikealta. Ollako värikäs vai yksinkertainen ... siinäpä pulma näin lauantai-illaksi ....

Rillukat

Kylläpäs maailma taas kirkastu, kun pistin uudet lasit nenälle ;)
Yhtäkkiä näkyi ne pienemmät murusetkin ja yksityiskohdat joka paikassa. 
Ei syy ole ollut näössä tai sen heikentymisessä vaan vanhojen lasien kunnossa. Ne on menneet niin huonoon kuntoon etten ole kehdannut edes pitää niitä nenälläni vähään aikaan. Sinnitellyt piilareissa julkisilla paikoilla ja kotona kulkenut puolisokeana.
Ainoa hyvä puoli niistä naarmullisista laseista oli etten nähnyt jokaista likalänttiä ja "roskakasaa" nurkissa, nyt nuo tahrat suorastaan hyppivät silmille ja houkuttelevat ottamaan siivousrätin käsiin.
Mutta ei onnistu tänä iltana! Tänään en siivoa yhtään mitään ... enään! Ehkä huomenna heti aamusta ... tai sitten en ... ehkä metsälenkki houkuttaa enemmän.

Uusien silmälasien valinta on aina niin hankalaa.
Hyvä, jos mukaan lähtee joku joka osaa todellakin neutraalisti kommentoida valikoimaa ja tietää mistä pidän.
Mutta jos mukaan lähtee mies jolla ei ole oikeastaan samanlainen maku kuin minulla, niin rillien valinnasta saattaa syntyä jopa perheriitä. Miehen mielestä on melkein ihan sama minkälaiset silmälasit keikkuvat nenälläni ... eihän hän niitä pidä. Tärkeintä valinnassa on se, että ne eivät ole kalliit. Eivätkä välttämättä kovin näkyvät. Ja vielä olisi hyvä, että olisivat kestävät ... eli kestäisivät kaiken maailman naarmut ja höyryt ja jos nyt linssit eivät kestä naarmuttamattomina niin ainakin sankojen pitäisi kestää "isältä pojalle".

Tällä kertaa vältin perheriidan ... aivan yksinkertaisesta syystä... Mies ei ennättänyt paikalle kommentoimaan valintaani!
Hän jätti minut optikkoliikkeen eteen ja ajoi etsimään parkkipaikkaa. Sillä aikaa, kun hän kiersi korttelia epätoivoisena olin jo valinnut uudet rillukat. Eihän siinä kauan tarvitse miettiä, kun suurin piirtein tiesin mitä halusin ... tietenkin piti karsia valinnasta kaikki kullankimaltavat tai liian isot tai liian ohuet tai liian pienet sangat ....Tällä kertaa halusin silmälasien näkyvän. Jos kerran joudun niitä pitämään, niin saavat sitten kanssa näkyä!

Mies ei siis saanut sanoa mielipidettään uusista silmälaseistani siinä vaiheessa ...
Tänään illalla sohvalla istuessani katsoi minua ja huomautti: "Noi sun rillit on aika tummat .... niitä ei voi olla huomaamatta."
No sehän oli tarkoituskin!

Pieni onnellisuuden hetki

Olin pikkuhuoneessa ompelemassa ja tytöt kuuntelivat lempparimusaa olohuoneessa. 

Yhtäkkiä kuulin esikoisen laulavan kirkkaalla äänellään. 

Miten se lämmittikään mieltä!

Pitkiin aikoihin en ole kuullut hänen laulavan. 

Jostain syystä satakielemme lauluinto on lopahtanut eikä ole laulanut muiden kuullen. Olen muutamia kertoja kysellyt miksi hän ei laula enää edes kotona ... ei kuulemma huvita eikä osaa enää laulaa ...

Mutta ehkä lauluinto palaa ja satakieli alkaa taas laulelemaan kovaa ja korkealta :)

Mainoksen uhri

Olen mainoksen uhri!!

Ihastuin tähän mainokseen ja nyt haluan tämän auton!
Itseasiassa mainoksessa ihastuin enemmän tuohon ranskan kieleen ja siihen ettei mainos ole tavallinen automainos. Mutta näppärä pienempi auto haaveissa.
Jo muutamia vuosia haaveilen pienestä PUNAISESTA kaupunkiautosta. Olen jo kuvitellut itseni ajalemassa pientä punaista autoa, kurvailevan pitkin rantateitä ikkuna auki ja radiosta kuuluu menevä eurooppalainen musa.
Muuta alkavat vaan kyllästymään huomautuksiin pienestä punaisesta ... pitäisi kuulemma edes lotota että olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet jonain päivänä saada se auto.

Mutta jos tuota Rellua en saa, niin kyllä mulle kelpaa punainen Minikin ;)

Toy

Toy-kissa istuu tässä kuvassa ikkunalaudalla ja virnistelee.
Juuri sellainen kuva, että älä siinä valittele vaan tartu toimeen!
Nyt tuo sama pieni kissa nukahtikin tietsikan näytön eteen, kaipaa näköjään ihmisen läheisyyttä ... niin kuin me kaikki joskus kaipaamme.

Ajattelin yrittää kirjoittaa joka päivä edes muutaman lauseen. Katsotaan onnistuuko se vaikka kuukauden ajan. Voihan olla ettei tule mitään järkevää tekstiä mutta olkaa sitten lukematta ;)

Voi miten tuo kissanpoikanen on niin tyytyväisen näköinen tuossa edessäni.  Luottavaisena nukkuu, kuin tietäen ettei mitään pahaa tapahdu .... viiksikarvat värähtelevät ja korvanlehdet liikahtelevat unien mukaan.
Välillä hieman vaihtaa asentoa, seuraa tapahtumia näytöltä ja nukahtaa taas tyytyväisena kissanuneensa....

Hyppy tuntemattomaan...ko?

Ulkona on harmaa, sateinen, kostea ja ihmeen lämmin ilma.
Sellainen tylsä syysilma. Olen jo useamman päivän miettinyt, että pitäisi aloittaa taas lenkkeily ja pitkät kävelylenkit, mutta aikaa ei ole ollut ja nyt kun aikaa ja halua olisi, ilmat haittaa.
Tai tänään meinasin kyllä mennä sateesta huolimatta metsään, mutta tähän olen jäänyt jumittumaan.

Palasin töihin viime viikolla. Onneksi ekalla työviikolla olin vain kaksi päivää töissä, pehmeä alku on vain hyväksi.
Töihin paluu ei kyllä tuntunut mukavalta, ei yhtään. En kyllä haluaisi jäädä pysyvästi kotiin ... Huomasin, että on parempi olla enemmän pois kotoa, tyttäret (ja mies) joutuvat silloin osallistumaan kotitöihn ja ajattelemaan muutakin kuin miten vaihtaa kanavia telkkarista tai mitä musaa soittattaa netistä.
Kotona ollessani kaikki olettivat, että kyllähän tuo äiti ne hommat hoitaa ... ja hoitaakin kun en jaksa kymmentä kertaa huomauttaa samasta asista ja saada sitten siitä lopulta riidan aikaiseksi.
Eli parempi vaan olla poissa kotoa.

Mutta Zagrebin reissun jälkeen on ollut taas niin vaikea tarttua arjesta kiinni. Tiedän kyllä miksi ... En ole tyytyväinen mihinkään tällä hetkellä! Ikävä myöntää, mutta näin se on!

En tykkää enää olla tuossa työpaikassa. Ihaninta ja kivointa siellä on lapset, lähimmät työkaverit ovat mukavia (silloin kun kaikki luistaa) ja tuemme toisiamme tiukoissa paikoissa ja yksityiselämässäkin. Mutta pomot ovat suoraan sanoen kieroja kuin .... Vaikka teemme rankkaa työtä ilman ylimääräisiä taukoja pienellä palkalla saamme välillä tuntea todella ilkeällä tavalla missä meidän paikkamme on. Eikä vastaan voi nikotella ... onhan niitä muita joita voi palkata meidän tilalle.
Mutta en voi ottaa loparia, koska tällä hetkellä olen ainoa joka tienaa meidän perheessä. Laskut pitää maksaa, ruokaa ostaa ja talvikin on tulossa ja sen mukana talvivaatehankinnat. Ja uudet silmälasitkin piti hankkia vielä tähän väliin!

Epävarmuus miehen tilasta suoraan sanoen inhottaa. Hänen pitäisi nyt hiljalleen soittaa ja tilata aika onkologille ja alkaa selvittämään jatkotoimenpiteitä, jos niitä yleensä tarvitaankaan. Yritän olla tukena ja annan hänen päättää itse mitä haluaa ja miten ja milloin (sillä enhän minä voin hänen puolesta mitään päättää, jokaisen on tehtävä omat päätökset), mutta joskus tuo saamattomuus ja periksiantaminen ottaa päähän.
En yksinkertaisesti enää jaksais tätä kaikkea :( Kälyn miehelläkin on syöpä, käly on kohta kanssa hermoromahduksen partaalla, apella on sydänvika eikä tiedä kuinka kauan enää hänkään jaksaa ja anoppi muuten vaan alkaa pimahtaa.
Tukea ei siis ole oleenkaan muulta lähisuvulta. Perheen pitäisi pitää yhtä, mutta tuntuu että kaikki ajattelevat vain omaan itseään ja samalla sulkeutuvat oman napansa ja ongelmiensa ympärille. Suomen sukulaiset ovat kaukana eivätkä todellakaan ymmärrä (tai eivät halua ymmärtää) meidän tilannetta.
Enemmän ymmärrystä ja kuunteluapua olenkin saanut ystäviltä ja sellaisilta henkilöiltä joilta sitä en olisi osannut edes odottaa.

Syksy alkoi ja sen mukana pitäisi alkaa koulutkin ja opiskelut. Mutte esikoinen ei näytä innostuvan ei sitten mistään. Tai kyllä hän haluaisi saada koulut käytyä, mutta valitettavasti meillä ei ole siihen rahaa. Hänellä ei ole nyt töitä eikä voi siten rahouittaa koulunkäyntiä itse eikä pelkästään minun palkalla kouluteta nuorta ja vielä elätetä perhettä. Eli tämä talvi menee taas tavallaan hukkaan ja ammatin saaminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen.
Hänen olisi vaan löydettävä edes jonkinlainen työpaikka ettei aika kävisi pitkäksi ja tienaisi itselleen käyttörahaa. Jos mitää ei ala täältä löytymää, yksi vaihtoehto on hänellä on lähteä Suomeen piikomaan. Eli jos joku haluaa palkata hoonolla suomella puhuvan parikymppisen vaikka lasten hoitajaksi niin ottakaa yhteyttä;) Tai jos on muita hyviä ehdotuksia niin niitä voi laittaa spostilla tulemaan :)

Kaiken tämän sotkun lisäksi en ole tyytyväinen omaan itseeni!
Vaikka tunnen itseni voimakkaammaksi ja jollain tavalla varmemmaksi kuin vuosiin, samaan aikaan olen niin epävarma enkä uskalla hypätä kohti "tuntemattomaa" vaikka syvällä sisimmässäni tiedän sen olevan oikea ratkaisu. En uskalla riistäytyä irti tästä harmaasta arjesta missä en ole tyytyväinen ja kokeilla jotain uuttaa missä olisin aivan varmasti tyytyväisempi.
Annan muiden määrätä elämääni ja tekemistäni aivan liian paljon! Ja silloin kun sanon mielipiteeni tiukasti tai haluan tehdä asiat niin kuin minä haluan, synnyttää se vain riitaa tai kinaa.
Aika ajoin elämääni ilmestyy uusia ihmisiä jotka päästän liian lähelle itseäni. Tiedän etten saisi luottaa heihin liikkaa, mutta siitä huolimatta paljastan itsestäni heille aivan liikaa. Luatan heihin ja olen sillä hetkellä varma, että he jäävät elämääni edes jollain tavalla ... Mutta hetken kuluttua huomaan, että olen jäänyt taas pettyneenä yksin. Ehkä näillä ihmisellä on jokin tarkoitus elämässäni, mutta tällä hetkellä en ymmärrä miksi he ovat tulleet elämääni ja miksi he ovat siirtyneet kauemmaksi tai lähteneet kokonaan pois....

Eräs läheinen ystäväni sanoi eilen, että kaikki kääntyy vielä paremmaksi ..."Jaksa haaveilla paremmasta ja saat sen" Mutta kun aika kuluu ja elämä tuntuu soljuvan aivan liian nopeasti ohi ....

Kotona jälleen

Maanantaina palattiin sairaalareissulta kotiin.

Mies vietti siellä 18 päivää ja minä seuralaisena pääkaupungissa muutaman päivän vähemmin.

Toisaalta oli ihana tulla omaan kotiin, mutta toisaalta viihdyin kyllä pääkaupungissakin. En siis viihtynyt sairaalassa ja miehen puolesta olen onnellinen, että kaikki päätyi tälläkin kertaa taas ihan hyvin. Sairaala ei ole todellakaan mitenkään positiivinen ja virkistävä ympäristö ... ainakin miehen viimeiset huonekavarit olivat melko masentavia.

Mutta itse viihdyn joka (se harva kerta) kerta pääkaupungissa. Pääsee maalainen vähän ihmisten ilmoille ;)

Kaupungista tulee mieleen Helsinkin, ei liian suuri ei liian pieni ja kaikki tärkeät paikat kävelymatkan päässä. Nautin istuskella kävelykadun kahviloissa, seurata ihmisiä, lukea kirjaa  ... olla vain. Tai keskustella ihanien tuttujen kanssa jotka jaksoivat pitää minulle seuraa ja viihdyttää välillä hieman masentunutta matkaajaa.

Mieleen jäi kytemään monta suunnitelmaa .. ehkä ne ovat vain haaveita ... tai ehkä ne joskus toteutuvat ...

Kotona siis ollaan. Vaikka mies voi yllättävän hyvin, jäin kuitenkin vielä yli viikoksi kotiin. Mies voisi omasta mielestään tehdä jo melko paljon asioita, mutta toisaalta tunnustaa olevansa melko heikko eikä jaksa kokkailla tai tehdä pitkiä kävelylenkkejä. Eli olen kotosalla sisarhentovalkoisena ja saan samalla itsekin lomailla reissun jälkeen.

Kiloja lähti meillä molemmilla reissun aikana pois ... miehellä tietenkin jäi sairaalaan enemmänkin liikakiloja, mutta yllätyin tyttärien huomautuksesta että olisin itsekin hoikentunut kahden viikon aikana. 

Nyt olemmekin koko perhe terveellisellä ruokavaliolla, ei mitää ylimääräisiä makupaloja tai myöhäisiä mässäilyhetkiä ... paitsi ehkä huomenna, kun esikoisella on syntymäpäivä.

Nyt vain ollaan päivä kerrallaan, otetaan iisisti. Rauhallisia kävelyretkiä (kahvilaan ja kauppaan), kotona oleskelua, terveellistä ruokaa ... Miehen vaan pitää yrittää olla hermostumatta asioista ja yrittää ajatella positiivisesti ... ei niitä murheita kannata murehtia etukäteen. Kun saadaan sairaalasta kaikki paperit ja tulokset, katsotaan miten jatketaan eteenpäin ....

Päivä kerralla vaan .....

MY KNITTED BOYFRIEND from Noortje de Keijzer on Vimeo.

I caught the moment

Viime sunnuntaina aikaisin aamulla vielä muiden nukkuessa tietokoneen puutteessa tartuin paperiin ja kynään ja raapustelin ajatuksen virtaa ....

".... Tuntuu kuin sain tästä aamun aikaisesta hetkestä kiinni. 
Istun sängyllä ja hymyilen itsekseni. En muista milloin olisin tuntenut näin ...näin helpottuneelta ja hyvältä. Aivan kuin olisin löytänyt oman itseni, sen sisäisen minäni joka on piiloutunut jonnekin.
Asunto on vielä aivan hiljainen, muut nukkuvat, ikkunasta näkyy talojen kattoja ja takana jossain kauempana taivasta kohti kurkottelevat vuoret. Aurinko on punertanut sinisen taivaan tieltä pois kulkevat pilvet.
Tämä hetki .... hyvä hetki ...
Niin mielettömän hyvä hetki. Riinnasta ja mahanpohjasta pulppuava onnellisuuden ja hyvän olon tunne.
En haluaisi päästää siitä irti!
En osaa edes riittävän hyvin kuvata tätä hetkeä, en niin hyvin että sen voisi ehkä joku ymmärtää.
Ehkä tämän hetken onnellisuuden ymmärtää vain joku muu joka on kokenut jotain samanlaista ....
Kohta tämä hetki on ohi. Kohta talo on täynnä elämää, puheensorinaa ja lasten ääniä.
Ja tiedän, että tälläistä hetkeä on vaikea löytää uudelleen...
Hetkeä jolloin voin olla aivan oma itseni, hetkeä jolloin en joudu olemaan äiti tai vaimo ... vaan minä ... Hetkeä jolloin en joudu ajattelemaan muita vaan voin antaa ajatusten ja tunteiden ottaa vallan ja viedä mukanaan.
Tämä hetki ... minun hetki ....

Sairaskertomusta paakaupungista

Saankohan mitaa jarjellista kirjoitettua tanne.... 
Tama konekin on senverran outo, ettei nappaimistossa ole minkaanlaisia ylimaaraisia pisteita tai pilkkuja. Yrittakaa saada mongerruksista selvaa;)

Viikko sitten maanantaina mieheni siis leikattiin ja tulin tanne paakaupunkiin tiistaina. Leikkaus meni ihan hyvin, suurin osa niista kasvaimista saatiin pois, mutta jotain imusolmukkeita jouduttiin jattamaan suuren veren vuodon takia. Mies oli seuraavana paivanan tosi hyvan nakoinen toipilas ja oltiin ihan varma, etta paasee pian kotiin. Huoneessa oli silloin viela mukava huonetoveri, heittivat huulta ja tsemppailivat toisiaan.
Miehen kuume ei kuitenkaan meinannut millaan laskea ja perjantaina se sitten nousi ihan huippulukemiin, ottivat verikokeet ym ja tietenkin loysivat sairaalabakteerin. Mies oli muutenkin saanut niita litkuja letkulla ja nyt paalle viela antibiootit ja kaikki muuta laakkeet.
Eihan siina muuten mitaan, mutta kun ne kaikki nesteet jaivat miehen sisuksiin eika mitaan tullut ulos! Ei tullut ulos mistaan suunnalta vaan mies alkoi muistuttaa enemmankin raskaana olevaa naista kuin leikkauksesta toipuvaan miesta. 
En voi valittaa laakareiden toimenpiteista tai hoitajista, tallaista saattaa tapahtua vaikka missa (olosuhteet sairaalassa on tosi hyvat, huoneet uudet ja laakarit osaavia), mutta vaikka mies valittikin asiasta eivat tuntuneet ottaan asiaa aivan vakavissaan ... tai sitten se on heille niin tavallista ...  taysin tietavat mita pitaa tehda ja milloin.
Tanaan he ovat nyt sitten uudestaan avanneet sen "drenin" (miksi sita sanotaan suomeksi? Onko avanne? Leikkaushaavan alapuolelle vatsassa on pieni reika ja siina letkun jatkona pussukka mihin keraantyy ylimaaraiset nesteet sisaelimista) silla se on ehka tukkeutunut ja kaikki nesteet ym ovat jaaneet sisaelimiin. Katsotaan nyt miten se auttaa asiaa. 
TIetenkin toivomme, etta auttaisi ja paasisimme pian kotiin.

Mulla on ihan hyvat oltavat taalla sukulaisten luona. Lapset ovat ihania 9 ja 12 vee ja vanhemmat samanlaisia kuin minakin eli toimeen tullaan ja erittain hyvin:) Valittelevat vaan ettei heilla ole aikaa minulle muuta kuin illalla ennen nukkumaan menea  pieni hetki. Lapsia pitaa kuskata harrastuksiin, omat harrastukset vievat aikaa .... Mutta ei se haittaa, nautin uudessa modernissa asunnossa oleskelusta, lahden kaupungille jo ajoissa ja kiertelen siella ja istuskelen kahviloissa joita on joka kadunkulmassa.
Tasta kaupungista tulee jotenkin mieleen Helsinki ... ei liian suuri keskusta, kaikki ratikan tai kavelymatkan paassa, menoa ja meininkia koko paivan ja paljon puistoja missa istahtaa lepaamaan.

Pidimme muuten pienen suomalais-paikallistapaamisen viime lauantaina. Paakaupunkilaiset jarjestavat sen taalla kerran kuussa ja onneksi paasin kerrankin kahvittelemaan heidan kanssa. Paikalla oli muutamia suomalaisia jotka asuvat taalla ja muutama paikallinen joilla on jokin yhteys tai kiinnostus Suomea kohtaan. Siita tapaamisesta jaikin mukava mieli ja sain uusia tuttavuuksia;)

Toivoisin vaan, etta voisin tulla joskus tanne paakaupunkiin vierailulle muutenkin kuin sairaalareissun lomassa. Mutta jotenkiin sita ylimaaraista aikaa ei koskaa loydy.
Nytkin on jollain tavalla huono omatunto, kun olen taalla enka ole kotona tyttojen luona tai toissa. Sairaalassa en voi olla koko paivaa, vain ne kaksi kolme tuntia iltapaivalla. Olen nyt miettinyt tata asiaa, kun toipuminen vie aikaa ja kotiinpaasy on vain siirtynyt ... Pitaisiko lahtea kotiin valilla ja tulla sitten taas takaisin? Mutta olen nyt tavallaan sairaslomalla, en voisi sita katkaista ja menna valilla toihin. Tytot kuulemma (omien sanojen mukaan) parjaavat ihan hyvin, rahaa vain pitaisi olla enemman. 
Toisaalta tiedan, etta mies on iloinen kun tulen joka paiva kaymaan ... eivathan sukulaiset ennattaisi joka paiva vierailla sairaalassa tai olla niin kauan siella kuin mina olen ....
On vain niin vaikeaa yrittaa miellyttaa kaikkia ja jakaa aikaansa kaikkille tasapuolisesti ....

Tilannetiedotus

Yritän epätoivoisesti saada viikon vaatteet ja kamat mahtumaan lentolaukkuun!

Vähän tuntuu epätoivoiselta, mutta pakko mahduttaa. Ei ole muita kelvollisia laukkuja ... tai on mulla sellanen valtava matkalaukku, mut en oikein kehtais sen kanssa matkustaa. Saattaisivat sukulaiset pelästyä ja luulla, että aion muuttaa heille pysyvästi!

Pakko se vaan on saada kaikki tuohon laukkuun mahtumaan. Luvassa pääkaupunki seudulle on vaan sateita ja kylmempää kuin mitä meillä täällä rannikolla on. Äähhhh... ! Ihoan syksyä juuri tälläisten epävakaisten kelien takia. Jos olisi kesä ja helle, niin riittäisi pari kevyttä mekkoa ja sillä selvä. Nyt pitää ottaa vaikka mitä mukaan.

Mutta pakkailusta tärkeämpää asiaan ... (siis mikä voi olla naiselle tärkeämpää kuin vaatteet ja pakkailua ym?!?!) .... Siis miehen tilanteeseen....

Hänet leikattiin siis tänään. Olin onneksi töissä enkä ehtinyt liikaa hermoilla tai ainakaan näyttämään sitä. Neljän tunnin odotuksen jälkeen aloin jo vähän enemmän hermoilemaan, koska D ei soittanut sairaalasta uutisia. Hän oli yrittänyt saada tietoa, mutta luovutti minulle soittovuoron . Sainkin lopulta teholta sairaanhoitajan puhelimella kiinni ja siinä vaiheessa potilas oli kuulemma unen ja heräämisen välimaastoissa, sai kipulääkitystä ja tilanne oli normaali. Muuta eivät suostuneet kertomaan puhelimitse. Soitin vielä äsken toivoen, että joku lääkäri olisi paikalla, mutta ei ollut onnea. Hoitaja lupasi kertoa miehelle terveisiä ja kertoa, että tulen huomenna sairaalaan.

Huomenaamulla hänet varmaan siirretään jo omaan huoneeseen ja saa kännyn viereensä.

Toisaalta olen ollut melko rauhallinen (mitä nyt odottaminen on piinannut), tiesin että leikkaus menee ihan hyvin. Nyt vaan vaivaa se, etten tiedä mitä ovat tehneet ja miten ovat saaneet putsattua paikat. Ja onko syöpä levinnyt laajemmalle alueelle. Ei auta muu kuin odottaa huomiseen tai ylihuomiseen kunnes saan lääkärin käsiini.

Huomisesta seuraavat kolmisen viikkoa olen sairaslomalla. Kilttinä tyttönä (tuo "kiltintytönsyndrooma" vaivaa vielä joskus vaikka olen kuinka opetellu siitä osasta pois) tunnen oloni hieman vaivautuneeksi jäämällä sairaslomalle vaikka itse en olekaan sairas. En ole koskaan jäänyt lasten takia kotiin sairaslomalle ja kun itse sairastun jään kotiin vasta siinä vaiheessa, kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Tällä kertaa ilmoitin jääväni sairaslomalle jo tarpeeksi ajoissa ja kaikki tietävät ja ymmärtävät syyn miksi en voi olla töissä. Mutta siitä huolimatta omaatuntoa kalvaa ....

Mutta kalvakoot, unohdan työt huomenna pääkaupunkiin saavuttua!

On muuten kivaa, kun on mukavia ystäviä ympäri maailmaa ja vielä kun sattuvat kerrankin samaan kaupunkiin :)
Nuoruuden tuttava (sattumoisin suomalainen ja vielä kotikonnuilta) tulee hakemaan minut linja-autoasemalta, ennätetään vaihtaa kuulumiset ja vie minut sairaalaan. Sairaalasta tulee taas toinen ystävä (yllämainittu D) hakemaan minut heille ja heille sitten majoitun muutamaksi päiväksi ... tai siis siihen asti kunnes alan olla heille liikaa. Jos niin käy, niin soitan tuolle suomalaiselle kaverille ja änkeän heidän nurkkiin :)

En aio raahata mukanani läppäriän vaan yritän tulla toimeen lainakoneella ... jos vaan saan vuoron lasten koneelle. Jos ei, niin sitten on tyydyttävä kännykän kautta surffailuun ... sitten en kyllä naputtele mitään blogipostauksia tai pitkiä s-posteja!

Jos joku haluaa kuulla kuulumisia (jos niitä kuulumisia ei meinaan ala tänne ilmestyä), niin minut saa kiinni naamakirjan tai kännykän kautta.... ;)

Moj Lipi Anđele

Huomenaamulla pitäisi olla miehen leikkaus, jos ei mitää kiireellistä tule ja mene ohitse.
Tää on yks miehen lempparikappaleista ja itsekin laulaa tätä aina.

"Pieni kaunis enkelini"
...jos surulliset aamut meidät herättää
ja murheet sydäntä puristaa
katso minuun ...
anna sinulle vielä yhden hymyn jonka ole piilottanut sydämeeni ....