Moj Lipi Anđele

Huomenaamulla pitäisi olla miehen leikkaus, jos ei mitää kiireellistä tule ja mene ohitse.
Tää on yks miehen lempparikappaleista ja itsekin laulaa tätä aina.

"Pieni kaunis enkelini"
...jos surulliset aamut meidät herättää
ja murheet sydäntä puristaa
katso minuun ...
anna sinulle vielä yhden hymyn jonka ole piilottanut sydämeeni ....

Odottavan aika on pitkä ....

Opettelen tanssimaan sateessa ....

En tiedä miten se tulee onnistumaan, mutta yritän kuitenkin. Tällä hetkellä se tuntuu vähän vaikeammalta kuin aikaisemmin, mutta harjoitus tekee mestarin.

Olen ollut melkein koko iltapäivän yksin kotona. Nyt tuli esikoinen kotiin ja nuorimmainen on tyttökaverinsa kanssa lapsenvahtina ja jää yökylään. Vieressä on lasi makedonialaista punaviintä ja pieni kissanpoikanen Larissa leikkii roskakorista pihistämällään paperipallolla....

Monet kerrat tällä viikolla olen miettinyt ja ajetellut, että olisi aika jotain kirjoittaa, mutta ajatukset ovat harhailleet aivan liian paljon eikä keskittymiskykyä ole riittänyt. Töiden jälkeen olen ollut aivan liian väsynyt ja on pitänyt tehdä rästiin jääneitä hommia. Monia asioita on pitänyt saada järjestykseen ennen kuin mies pääsi lähtemään sairaalareissulleen ...

Hän meni sinne tänä aamuna. Huonosti nukutun yön jälkeen herätys oli jo aamulla puoli viisi, bussi lähti viideltä ja sairaalassa hänen piti olla jo viimeistään yhdeksältä. Nyt hän on siellä ja on kuulemma tylsää. Onneksi on vierellä pienen pieni minitelkkari ettei aika käy aivan liian pitkäksi leikkausta odotellessa.

Maanantaiaamuna on edessä leikkaus. Ehkä meitä kaikki pelottaa se leikkaus, eniten tietenkin miestä. Viime kerralla kaikki oli uutta, mut nyt tiedämme miten kaikki etenee ... ainakin meillä on aavistus siitä mitä on edessä ... pitkä toipuminen leikkauksesta ja jälkihoidot.

En itseasiassa pelkää itse leikkausta, tiedän että leikkaus itse menee ihan hyvin ... Pelkään ehkä sitä löytyykö sieltä jotain uutta mitä ei kuvista ole näkynyt. Ja jos löytyy mitä sitten ....

Odottavan aika on pitkä ... eikös sitä niin sanota? Sitä se tosiaan on. Olisin voinut lähteä tuonne kylille nyt illalla kuuntelemaan livemusaa ja rupattelemaan... Mutta jotenkin ei vain huvittanut. Pitkiin aikoihin en ole ollut yksin kotona ja nyt tunnuin tarvitsevan sitä hetkeä ... Hetkeä olla vaan ja ihmetellä.

Mutta en ole joutunut olemaan aivan yksin ... Ihanat ystäväni ovat laittaneet viestejä, olemme rupatelleet ja naputelleet kuulumisia .... olen saanut matkarapotteja kaukaa pohjolasta ja rohkaisevia sanoja uusilta ystäviltä ... joskus tälläiset viestit lämmittävät mieltä enemmän kuin mikään muu...

Viikonlopulle pitää keksiä tekemistä. Ehkä leipoa nuorimmaisen syntymäpäiville kakkupohjia ja piirakoita. Tyttäret jäävät koira-ja talovahdeiksi ja minä menen miehen perässä pääkaupunkiin. Ensi viikon päivät kuluvat pääkaupungissa seikkaillessa, sairaalassa oleskellessa ja ihanan sukulaisperheen kanssa seurustellessa ...

Mutta sitä ennen viikonloppu melkein tyhjässä talossa ....

LOMALOMALOMALOMA!!

No ny se loma vihdoin alkoi!!!

En ole kyllä ennättänyt virallisen loma aikana työntää jalkojani mereen, kun noi ilmat nyt vihdoinkin viileni. Neljään viikkoon ei ole meinaan sadellut joten vettä ja hieman viileämpää ilmaa on odotettukin ihan innolla. Kunhan vaan ei sada koko kuukautta!

Neljä seuraavaa viikkoa aion olla vaan ja yrittää rentoutua ja kerätä energiaa talteen rankkaa syksyä varten. Matkoille ei päästä, koska rahat on loppu, mutta ehkä jotain pieniä päiväreissuja tehdään. Ja ainahan tänne päin on tulijoita :) Saksansukulaiset varmaankin pistäytyvät elokuun aikana ohiajaessaan.

Isäkin ilmoitti tulevansa useamman vuoden taon jälkeen reiluksi viikoksi. En kyllä tiedä miten saamme hänen ajan kulumaan ... ainakaan ennen ei ollut mikään rantaihminen ja jos helteet taas kohoavat hillittömiksi ei sielläkään voi koko päivää olla. Mies ehdotti, että ukkihan voi maalata meidän ikkunat mutta alkanut parkinson ei varmaan anna käsille rauhaa. Mutta ehkä puiden pilkkominen vielä onnistuu ... tai sitten saa olla päällepäspärinä komentelemassa miestä .... ja mä lähden rantsuun;))

Samalla kun haemme ukin tuolta naapurimaan lentokentältä, otamme kyytiin suomalaisen ystäväni joka vihdoinkin pääsee meille käymään. Sattumoisin hän ilmoitti tulevansa juuri samana päivänä kuin ukki, mutta kyllä meille aina mukavia ihmisiä mahtuu. Ja onhan meillä tuo vierasmaja joka sattuu olemaan juuri sopivasti vapaa. Ihana tavata ystävä johon olen tutustunut netin kautta enkä ole vielä ikinä nähnyt "livenä". Samaan aikaan ihanaa ja jännittävää ... onko tuo ihminen juuri sellainen kuin olen ajatellut hänen olevan kaikkien niiden monien keskustelujen kautta... Elämä on heitellyt meitä molempia paljon, häntä vielä enemmän ... olemme olleet toisillemme jonkinlainen olkapää johon nojata ja antaa kyynelten valua kun on siltä tuntunut.

Mutta nyt ei ole kyynelten aika vaan toivottavasti ennätetään viettää hyviä virkistäviä hetkiä yhdessä :)

Laventelipensaiden vieraat

Laventelit ovat täydessä kukassa ja odottelen näiden ihanien perhosten paluuta laventelipensaisiin.

Mies kyseli milloin aion leikata pensaat, mutta antaa nyt perhosten nauttia kukista ja tuoksuista ihan rauhassa edes jonkin hetken. Mulle kelpaa kuivattuina hieman hailakkaammankin väriset kukat ... eihän niitä kukaan pussukoista nää.

Hillittömät helteet ovat jatkuneet jo pari viikkoa. En valita, en! Vaan nautin, kun saa kulkea kevyissä vaatteissa eikä tarvitse vetää neljää vaatekerrosta päälle. Kesällä pitää olla kuumaa ja aurinkoista.

Olen käynyt viikonloppuisin aamupäivällä rannalla. Parin tunnin rantakeikka on ainakin tähän asti riittänyt. Aivan ihana uiskennella ja katsella horisonttiin, nauttia hetkestä. Totesin juuri tänään kaverille, että rannalla onnistun unohtamaan kaikki murheet ja harmit ... siellä aika pysähtyy.

Yksi huono puoli näissä helteissä on vain se, että töissä on mieletön hiki! Yritän aamulla avata kaikki luukut ja ikkunat, että saisin edes hetkeksi tuuletettua tramontana tuulen ansiosta, mutta sekin hetki kestää vain lyhyen ajan. Puolelta päivän tuntuu, että ilma loppuu! Saamme kuulemma kyllä ilmastointilaitteen (se sellainen viilentäjä), mutta ehkä helteet enättävät loppue ennen sen tuloa.

Huomenna ja tiistaina pitäkööt kaikki kynnelle kykenevät peukkunsa pystyssä ja lähettäkööt nuorimmaiselle kaikki mahdolliset positiiviset ajatukset! Hänellä on meinaan enkun tentti. Maanantaina kirjallinen ja tiistaina suullinen. Jos saa läpi, niin voi aloittaa kesäloman :) On kyllä vielä työharjoittelu hotellilla edessä, mutta sehän ei ole ongelma. Harmi vaan, että hän joutui nyt vielä tohon tenttiin eikä saanut heti enkkua läpi. Ei ollenkaa ajateltu, että tuo kieli olisi ongelma ... enemmänkin olisin ajatellut italian tai saksan keili olisi tuotanut vaikeuksia. Mutta ehkä enkun proffa vaatii tietoja toisella tavalla kuin muut proffat. Niinhän se usein on.

Toivon todella, että tytär saa nuo tentit läpi ja voi siirtyä iloisin mielin seuraavalle luokalle. Syksystä on muutenkin tulossa koetteleva meille kaikille ...

Ja se helle tuli!!

Niin tuli! Helle ja kesä tuli vihdoinkin meille!

Kyllä tätä onkin odotettu niin kauan. Talvi oli aivan liian pitkä ja kylmä. En muista, että kesän tulo olisi antanut odottaa itseään näin kauan.

Mutta nyt on kesä ainakin jonkin aikaa täällä. Ja siitä pitää nauttia!

Päätin jo pari päivää sitten, että viikonloppuna pitää ainakin yhtenä päivänä päästä rannalle. Ja se päivä oli tänään!

Kyselin mieheltä haluaako lähteä mukaan, mutta valitsi rantareissun sijaan reissun sukulaisten luo ja messut. Hänen mielestä se oli kahdesta pahasta se parempi valinta.

Esikoinen halusi lähteä mukaani ja olikin aivan ihana olla hänen kanssa rantsussa. Pitkästä aikaa rupateltiin ihan rauhassa, käytiin kahvilla niin kuin aikuiset käyvät (esikoinenhan on jo aikuinen), katseltiin ihmisiä ja uitiin yhdessä. Linja-automatkallakin kuunneltiin yhdessä samoilla kuulokkeilla kunnon kesämusaa ... Totesin kyllä moneen kertaa, että sitä vois pikkasen hiljentää tai mun kuulo heikkenee hetkessä.

Meri tuntui niin ihanalta pitkän talven jälkeen. Kirpisteli kehoa alussa, mutta miten raikas olo oli siellä uidessa. Joka kerta kun uin kesällä ajattelen, että pitää pistää mieleen tulevaa talvea varten se meren tuoksu, aurinko lämpö, joka veto ja aaltojen liike. Uin ja katselen horisonttiin ja nautin!

Kun kerran oli kesälauantai niin kyllähän silloin voi saunoa. Vaikka onkin hellepäivä. Paikallisten mielestä ei ole mitään järkeä mennä saunaan, jos ulkona on mieletön helle. Mutta me esikoisen kanssa olemmekin suomalaisia ja mehän saunotaan silloin kun mieleen pälkähtää :)

Eli laitettiin illansuussa sauna lämpiämään ja nautittiin vielä siitäkin ilosta yhdessä. Esikoisella on todellakin vahvemmin nuo suomalaiset geenit esillä kuin siskollaan. Nuorimmainen nirpsutti nenäänsä eikä halunnut mennä saunaan hikoilemaan, kun kuulemma ulkonakin saa tarpeeksi hikoilla.

Suomalaiseen tapaan esikoinen pisti itsensä saunan jälkeen menokuntoon ja lähti baanalle ... ja kuulemma tiedossa on (paikallisten nuorien tapaan) yöllistä rannalla oleskelua ja uintia.

Huomenna valitettavasti en ennätä/pääse rantsuun, mutta kesähän on vasta alussa ... kai.

p.s. Törmäsin aamulla kaupan edessä kälyyn ja kerroin kiirehtiväni rantaa ja uimaan. Hän jäi suu auki kuuntelemaan mitä sanoin eikä meinannut uskoa, että menemme todellakin uimaan. "Vesihän on vielä mielettömän kylmää eikä nyt ole niin kauhean kuumakaan vielä! Eihän kukaan nyt vielä ui." No mitäs ne kaikki ihmiset siellä rannalla teki?? Ja kai ne on sitten mun työkaverit juksanneet käyneensä jo useampaan kertaa uimassa.

" Niin no tehän olettekin suomalaisia, eihän se vesi teille ole kylmää!"

Elämää ei sen enempää ....

.... niinhän se on, sitä se vaan on!

Vuoristorataa taas ylös ja alas. Juuri kun ajattelin, että on sellainen hiljainen tasainen jakso niin ei! Kaipaan todellakin sellaista seesteistä kautta ... sellaista kun ei tapahtu yhtään mitää ja alkaa olla jo liiankin tylsää elämässä.

Mies taitaa jäädä ilman hommia koko kesäksi ja syksyllä on edessä se leikkaus. Miten me tullaan pärjäämään pelkällä mun palkalla?!?!?! Ja vielä uhkasivat, että laskevat meidän palkkoja syksyllä!!

Esikoinen palasi kotiin asumaan toissapäivänä. Yksinkertaisesti ei enää halunnut asua poikakaverinsa kanssa, koska alkoi käydä todella rasittavaksi. Eikä rahat enää riittäneet kuluihin ja laksuihin.

Nuorimmaisella pitäisi loppua koulu perjantaina, mutta nyt ei tiedetäkään saako kaikki aineet läpi. Tuosta aiheesta saisi kirjoitettua vaikka kuinka paljon ... Kroatian koululaitos ja opetussysteemi on saanut ja saa minulta edelleenkin todella paljon miinusta.

Nyt ei auta vielä hermostua, odotaan perjantaihin ja hermoillaan sitten!

Kun nyt edes aurinko alkaisi paistamaan ja tulisi kunnon helteet!!!

Kesälauantai ja sauna

Pitkästä aikaa lämmitettiin sauna.

Oli juuri sellainen suomalaisen kesäinen ilma - välillä satoi, välillä paistoi. Kun laitoin saunaa lämpiämään tuli mieleen lauantainen kesäilta Suomessa ... melkein sama tuoksu, ei liian kuuma ilma ... puuttui vaan koivut ja saunavihta. Olin ajatellut vilvoitella terassilla ja nautiskella maisemista. Mutta ei siitä oikein tullut mitään ...

Maisemien katselun sijasta nautiskelinkin löylyistä kuuntelemalla mieletöntä ukkosta ja sadetta. Eipähän sitäkään ole tullut koettua tuossa saunassa:) Ukkonen jyrisi todella kovaa ja tuntui kuin olisi tärisytellyt taloa (täällä ukkonen tuntuu todellakin joka paikassa, johtuukohan siitä että olemme niin korkealla vai mistä), vesi valui kuin saavista kaatamalla alas taivaalta ja hakkasi pisarat kattoon ...

Mies heitti huulena, että mikset mene tuonne ulos terassille vesisateeseen "suihkuun" eikä hullua suomalaisakkaa tarvitse montaa kertaa kehoittaa! Siellä mä vaan viuhahdin nakuna mielettömässä kaatosateessa! Onneksi naapurit eivät ole ihan vieressä, olisivat saattaneet järkyttyä taas kerran mun tempauksista:)

Mutta kerrankos sitä eletään, otetaan ilo irti joka hetkestä!

Kirsikoita kirsikoita!!

Kamera ja kuvaaja eivät ole koskaan paikalla silloin kun pitäis;) Olis meinaan tullut hyvä kuva, kun kirjaimellisesti roikuin kirsikkapuussa kaksin käsin! Sanoin miehelle, että jos minua ei kuulu alas sisälle jonkin ajan kuluttua olen ehkä lentänyt katapultin avulla naapuri tontille! Välillä oli kyllä sellainen olo, että roikun kahden puutarhatason jalat ilmaa haroen. Viime vuonna kiipeilin reippaasti toisessa kirsikkapuussa, mutta tähän isoon en kyllä lähde kiipeilemään ... sen homman saa hoitaa joku muu.

Nyt riittää kirsikoita vähäksi aikaa! Nämä syödään ihan sinällään, toisessa puussa on niitä happamampia jotka sopivat paremmin leivonnaisiin ja pakkaseen.

Keväällä monet kerrat etsin miestä ympäri taloa ja lopulta löysin hänet istumassa puutarhassa vaaleanpunaisen pilven alla. Kun kuulemma japanilaiset osaavat nauttia kirsikan kukista ja "meditoida" niiden alla, niin miksi ei hänkin. Ja mikäs siinä olikaan istua kauniina kevätpäivänä kukkivan kirsikkapuun alla ja katsella kauas merelle.

~Paolo Coelho~

Varoitus!! Valitusta

Maanantai ja viikko alkoi huonosti!

Sen takia saatte lukea ensimmäisen valituspostauksen .... yritän kyllä olla kirjoittamatta liian usein valitusvirsiä ... Mut taas toisaalta ... tämähän on mun blogi, saan kirjoittaa mitä mä haluan. Ja juuri tuosta syystä vaihdoinkin uuteen osoitteeseen, että saan aivan rauhassa purkaa sydäntäni.

~ Kesäloma onkin heinäkuun sijasta elokussa ja saan tehdä kesäkuussa hommia puolet päivästä yksin!! Ja syksyllä palkat pienenee, koska kaupungilla ei ole varaa enää kustantaa uutta ryhmää ja ne rahat on kuitenkin saatava kasaan jostain. Siis onko tämä kaupungin päivis vai yksityinen!?!?!?

~ Mies menee leikkaukseen syyskuun puolivälissä eikä pysty sitten tekeen hommia vähään aikaan. Eikä hänellä ole nytkään töitä ... Ensimmäinen kesä kahteenkymmeneen vuoteen!

~ Esikoisellakaan ei ole töitä vaikka kuinka on yrittänyt etsiä. Eikä meinaa saada autokoulua läpi ... siis sitä ajokoetta.

~ Kesän Suomen keikka taidetaan nyt sitten todellakin pyyhkiä pois suunnitelmista. Hyvä, että rahaa tulee riittämään ruokaan ja laskuihin. Rantaan taidan mennä kävellen ... aamulla aikaisin kun lähden niin ennätän juuri ennen hellettä ja sitten pimeän tullen takaisin. Ainakin taitaa kunto kasvaa rannasta kukkulalle kiivetessä.

~ Appiukolla sydän on alkanut taas temppuilemaan. Auttaisi kyllä melko paljon, jos muistaisi ottaa lääkkeensä. Ja vielä kun kehtaisi kertoa lääkärille huonoa oloa eikä vain kehua, että vielä 79 vuotiaana pystyy ajamaan autoa ja on niin vetreä. Nyt tuo vetreä vanhus joutui ottamaan ensimmäisen kerran elämässään nitroa eikä henki meinaa kulkea.

Eikös sitä sanota, että "Se mikä ei tapa, vahvistaa" ...

tai ... "kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin" ...

Mutta jos ei kaikki vastoinkäymiset eivät vahvistakaan tarpeeksi tai se aurinko ei ala paistaan risukasaan ... mitäs sitten??

Pakkaanko laukut ja lähden Timbuktuun?

Keski-ikäinen

Sain tämän rakkaalta ystävältäni tänään sähköpostissa ja naureskelin sitä lukiessa.

Pitää niin paikkaan suurimmalta osalta! Lapsia en kyllä tehnyt vanhempana, mutta siitä huolimatta haluaisin joskus nukkua hieman enemmän. Unen tarve (tai itseasiassa levon tarve) itselläni johtuu rankasta työstä.

Ja varsinkin viimeinen lause osuu nappiin.... haluaisin vaan pötköttää sohvalla niin, että on ihan hiljaista!

p.s. laittakaa kommenttia, jos ette saa tekstiä isommaksi;)

Nyt iski paniikki!

Tai ei se oikeastaan kai paniikkia ole vaan itseluottamuspula.

Tuolla naamakirjan puolella on uusi ryhmä johon voi ilmoittaa ja julkaista oma blogi. No mietin sitä asiaa yön yli ja päätin rohkaistua ja muutuin anonyymistä "julkiseksi".

Mutta nyt mua pikkasen kyllä arveluttaa koko asia. Kävin läpi muiden blogeja ja ne tuntuvat olevan aivan eritasoisia kuin omani! On hienoja kuvia, tekstit ovat suoraan kuin romaaneista tai lehtien palstoilta!

Mitä mä teen niiden joukossa!?!?! En yhtään mitään! Varmaan suomenkielenikin on jo aivan vanhettunutta eikä ajatus todellakaan pysy aina koossa ja mites on kirjotusvirheiden kanssa ... huh huh! Taitaa olla jo krooninen lukihäiriö menossa.

Vaikka olen bloggaillut jo yli viisi vuotta (vai peräti seitsemän) niin ei se tyyli ole muuttunut paljon miksikään. Enkä ole siihen niin paneutunutkaan tai tuumannut asiaa ennen kuin nyt. Olen aina kirjoittanut mitä mieleen tulee ja mitä elämässä on tapahtunut eikä se elämä täällä ole aina ollut tasaista ja harmoonista. Enkä edes ole kehdannut avautua aivan täysin vaan hieman siloitellut tapahtumia tai jättänyt kertomatta. Uuden blogin aloitinkin juuri tuosta syystä, ehkä voi nyt kirjoittaa ilman sensuuria joistakin asoista jotka painavat mieltä.

Blogi on ollut tavallaan henkireikä ja paikka mihin kirjoittaa elämän ilot ja surut. Aina ei jaksa läheisiä vaivata omilla murheilla ....

Jos nyt joku kuitenkin innostuu seuraamaan blogiani, niin olen todella iloinen asiasta :)

Ne geenit ne geenit!

Eihän niille voi mitään! Geenit on mitkä on!

Ja tuovat aina välillä ilmoille asoita jotka on luullut unohtaneensa. Vuosikymmeniin en uskonut hullaantuvani näin tästä asiasta, mutta tunne vei mukanaan. Ei siinä paljon järjen ääntä kuunnella.

Suomalaisen kansan "himo" ... (saunan ja oluen lisäksi) .. JÄÄKIEKKO!!

Hullua kansaa joku voisi kommentoida. "Mitä järkeä on katsoa jääkiekko, kun sitä kiekkoakaan ei ennätä nähdä?" Mutta siinähän se into juuri on! Peli on nopeaa, vauhdikasta (yleensä), välillä otetaan pikkasen kaverin rinnuksista kiinni tai taklataan mukamas ohimennen ... Sehän sen juju on. Ei niin kuin jalisottelussa ... sitä katsoessa ennättää jääkaapille monta kertaa ennenkuin pallo saadaan kentän toiselle puolelle! Ja jalkapallofanit katsomossa ... huh huh!! Niillä taitaa olla vain mielessä se, miten vetää vastapuolen kannustajia turpiin tai millä keinoin katsomon tuolit saisi irti ja poltettua. Toista vaan ovat jääkiekkofanit ja varsinkin suomalaiset MM-kisoissa! Ja vielä kun pelataan Suomen pelit kotiareenalla... Mieletön massa sinivalkoista kansaa, huutaa kurkku suorana ja tekee samalla aaltoja ...ainakin siinä vaiheessa, jos ja kun peli Suomen osalta luistaa. Jos taas jostain syystä Suomipojat ovat unohtaneet miten pelataan parasta mahdollista peliä, suomikannustajat hiljenevät ja nöyrinä laskevat katseensa alas toivoen samalla voivansa vajota maan alle.

Mutta miten tälläinen keski-ikäinen "puolisuomalainen" naishenkilö on innostunut taas jääkiekosta?!?

Voisin kiittää suomalaisten hyvää menestystä arvokisoissa viime vuosina ja paikallisen pääkaupungin mahtavaa jääkiekkojoukkuetta ja tietenkin internettiä.

Ensinnäkin nykyisen kotimaani paras jääkiekkojoukkue (ja tällähetkellä on ainut sellainen) on saanut tämän kansan palaamaan mahtavan pelin pariin. Joukkue on pärjännyt niin hyvin, että on noussut naapurimaan liigan kärkeen. Ja saanut yleisön täyttämään jäähallit hattuhyllyä myöten. Liput on myyty loppuun jo heti syksyllä ja ne jotka ovat jääneet ilman joutuvat tyytymään telkkarin näyttämiin peleihin ja vain kuvittelemaan olevansa osa sitä hurmioituvaa massaa jäähallissa.

Niin ja kiitos internetin! Ilman sitä en olisi osa "sinivalkoista" kansaa joka huutaa ja kiroilee ja rukoilee ja nauraa ja itkee kannustaessaan oman maansa sankareita. Ilman nettiä en pystyisi katsomaan Suomen pelejä livelähetyksinä vaan joutuisin tyytymään sukulaisten tai ystävien kertomiin tuloksiin. Eihän kaikki taivaskanavat voi näyttää entisen kotimaani pelejä ja vielä suorina lähetyksinä. Se olisi ehkä jo liikaa vaadittua ... vai olisiko?

Onko geeneillä nyt sitten asiaa siihen, että muutun pelin ajaksi aivan toiseksi henkilöksi?

Yleensä melko rauhallisesta (etelässä asutut vuodet ovat kyllä tehneet tehtävänsä ja saanut tähän naiseen pikkasen enemmän tempperamenttiä) naishenkilöstä kehittyy pelin aikana hiuksia repivä, mitä oudompia sanoja suusta sylkevä hahmo joka saman aikaisesti saattaa hyppiä tasajalkaa tai pomppia tuolilta raivokkaasti kohti kattoa. Ehkä ne äidinmaidossa saadut geenit ovat sittenkin syynä tähän jääkiekkohurmioon.

Mutta kestääkö tämä hurmio vielä senkin jälkeen, jos jostain syystä se Maailman Paras jääkiekkojoukkue ei olekaan enää se maailman paras? Jaksanko olla vielä sittenkin innostunut seuraavista peleistä ja toivoa paremmista peleistä tulevaisuudessa?

No kyllä varmaan! Välillä into saattaa hiipua, mutta se tuli kytee jossain sielun sisällä ja leimahtaa heti tuleen kun näen Leijonien vyöryvän kaukaloon ja sinivalkoisen kansan kannustavan omiaan!

Keep moving on

( kuva internet)

Eli yritetään nyt sitten tasapainoilla vaan eteenpäin.

Vaikka mitä tulisi eteen. Ei anneta häiritä! Tai mitä muutakaan tässä voi kuin pyristellä eteenpäin!

Sellaista se elämä on! Yli kaksikymmentä vuotta sitten elämä heitti eteeni tuntemattoman ulkomaalaisen miehen kotipaikkakunnallani. Eihän se ollut rakkautta ensisilmäyksellä vaan enemmänkin, "et mitä toi tyyppi oikeen luulee". Mutta siitä se vaan jotenkin lähti ja liimauduttiin toisiimme. Välimatka oli usein pitkä, mutta itsellä leimusi jokin outo tunne, että maailmalle olisi päästävä oli se sitten idässä tai lännessä. Ja niin tämä (vielä silloin) nuori neiti pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja istahti Saksaan menevään bussiin.
Ja sillä tiellä olen vieläkin!

Saksa ei ole enään asuinpaikka vaan matka vei etelämmäs keskelle Euroopan ja Balkanin rajaa. Miehen lisäksi perheessä on kaksi tytärtä ... toinen jo virallisesti täysi-ikäinen ja asuu missä milloin ja toinen teini-iässä ja vauhdilla aikuistumassa.

Pariinkymmeneen vuoteen on mahtunut vaikka mitä! Voisin melkein kirjoittaa kirjan "Suomalaisen selviytymisopas Balkanilla" tai "Miten oppia tuntematon kieli ja kulttuuri elämän kautta". Sitähän se on ollut .... selviytymistä uudessa kultturissa ja maassa ilman minkäänlaista aikaisempaa tietoa.

Mutta pakon edessä on vaan mentävä eteenpäin eikä se niin kauheata ole ollutkaan. Tai sitten en ole vain tajunnut, koska aluksi en ymmärtänyt kieltä. Sitten kun sitä jonkin verran tajusi, ajatukset ja ajan veivät täysin lapset ja kotitalous. Ja ehkä sitä eli jonkinlaisessa hurmiossa ne tietyt vuodet. Kun vuodet vierivät ja viisautta tuli lisää, alkoivat tietyt asiat häiritä uudessa kotimaassa, mutta nekin sivutti siinä arjen kiireessä.

Nyt olen kuulemma ominut ehkä liikaakin paikallisia piirteitä ettei minua heti ohimennen luule suomalaiseksi ... tai edes ulkomaalaiseksi .. tai ehkä puolisellaiseksi kyllä ;)

Olo onkin välillä sellainen "mikä mä nyt todella olen"! Olenko siis suomalainen vai paikallinen?Vai olenko ulkomaalainen joka asuu täällä pysyvästi? Kun on asunut melkein puolet elämästään ulkomailla (tai siis minun tapauksessa täällä yhdessä paikassa), niin välillä miettiin mihin sitä oikein kuuluu. Ja kun vielä ajatukset sekoittuvat joskus kahden kielen sekamelskaksi tai unia näkeen kaksikielisenä ja unissakin hypitään Suomen ja uuden kotimaan välillä!!

Ehkä nämä kaikki ajatukset ovat lisääntyneet nyt, kun ikää tulee lisää ja lasten kasvaessa aikaa on enemmän mietiskelyyn.

Mutta kuka tahansa olenkaan, olen nyt täällä ja ja eteenpäin on tasapainoteltava vaikka mitä tapahtuisi!!

So ... keep moving on ... keep rocking :)