Lesken käyttäytymisohjeet

Onko olemassa jonkinlainen käyttäytymissääntö leskille?
Pitäisikö minun käyttäytyä jotenkin tietynlaisesti nyt kun olen jäänyt yksin, leskeksi?
Tulisko muuttaa käyttäytymistä muita ihmisiä kohtaan? Etenkin sukulaisia kohtaan?

Luulin, ettei sellaisia sääntöjä ole. Olen ainakin omasta mielestäni käyttäytynyt ja toiminut niin kuin aina ennenkin. En ole yhtään sen enempää laiminlyönyt ketään kuin aikaisemmin. Enkä ole nyt yltiöpäisesti ängennyt suuriin joukkoihin ja ollut suuna päänä. Olen ollut oma itseni ja yrittänyt oppia kestämään suru ja yksinäisyys.

Tänä aamuna sain kuitenkin viestin läheiseltä sukulaiselta, että meidän pitäisi sopia "pravila ponašanje" käyttäytymissäännöistä.
Jäin suu auki lukemaan viestiä. Mitä? Olenko tehnyt jotain sopimatonta, sellaista mitä ei saisi missään nimessä tehdä. Olenko nyt tuomittu syntisenä maanpakoon vai peräti jonnekin manalan maille?
Vai onko kysymyksessä vain se miten minun (ja tyttärieni) tulisi nyt käyttäytyä lähisukulaisten kanssa?
Pitääkö meidän sopia vierailuajat ja milloin kukakin saa vierailla haudalla?
Vai pitäisikö  minun nyt alkaa juosta joka ainoa päivä anoppilassa ja laitta kälylle tyhjänpäiväisiä viestejä?
Mitä tuo tarkoittaa?????

Itselläni on pienen pieni aavistus mistä tämä kaikki johtuu... varmasti siitä koska olen ollut vastuuntunnoton äiti, vanhempi ja päästänyt esikoiseni muille maille ja nyt sen takia mies on kääntynyt sataviisikymmentä kertaa haudassaan eikä saa rauhassa istua pilven reunalla.
Jonkun pitää nyt minulle pitää puhuttelu ja ottaa ohjakset käteen. Enhän osaa käyttäytyä ilman miestä. Onhan se vaarallista ja vastuuntunnotonta, jos minulla on omat mielipiteeni elämästä ja miten jatkaa elämää eteenpäin.

Tai ehkä sen takia, koska en pakottanut itseäni enkä tyttäriäni muistomessuihin ensimmäisen kuukauden jälkeen enkä 40 päivän muistomessuun. (Tiedän täysin mitä mies ajattelin niistä messuista...rahat menevät vain papin taskuun, eihän muistamisesta ja rukoilusta pitäisi maksaa.)
Tai ehkä sen takia, koska en mene haudalle joka päivä ja jätin hautakiven tilauksen anopin hommaksi kertoen kuitenkin oman ja tyttärien mielipiteen asiasta....
Mutta ehkä olen tehnyt kaikkein pahimman virheen...
Olen yrittänyt olla onnellinen ja iloinen tämän kahden kuukauden aikana.
Hetkittäin se on jopa onnistunut.
Olen käynyt konserteissa, juonut olutta yleisellä paikalla, istunut kahvilassa, jopa nauranut ja itkenyt ihmisten seuratessa. Viettänyt yön keskellä niittyä vieraiden ihmisten kanssa katsellen tähtitaivasta ja kuunnellen rumpujen huumaavaa soitantaan.

Vastasin viestiin, etten ole mielestäni muuttunut enkä ymmärrä mitä sillä saamallani viestillä tarkoitetaan.
Olen sama itseni, hyväksyn ihmiset sellaisina kuin ovat huolimatta siitä mihin uskovat, missä asuvat tai ketä rakastavat. Pidän huolen omista asioista enkä mielestäni tunge nenääni muiden reviireille.
"Ei asialla ole kiirettä, meidän tulisi vain keskustella asioista." Ahaaa.... ehkä tästä tulee erittäin mielenkiintoinen keskusteluhetki. Ehkä saan nyt vihdoinkin selkeät käyttäytymisohjeet koskien tyttärieni elämää ja omaa tulevaisuuttani.
Mutta ehkä ennen sitä keskusteluhetkeä saatan juoda huolettmasti muutaman oluen ja kääntää miehen kuvan ylösalaisin..... varmuuden vuoksi.