Keep moving on

( kuva internet)

Eli yritetään nyt sitten tasapainoilla vaan eteenpäin.

Vaikka mitä tulisi eteen. Ei anneta häiritä! Tai mitä muutakaan tässä voi kuin pyristellä eteenpäin!

Sellaista se elämä on! Yli kaksikymmentä vuotta sitten elämä heitti eteeni tuntemattoman ulkomaalaisen miehen kotipaikkakunnallani. Eihän se ollut rakkautta ensisilmäyksellä vaan enemmänkin, "et mitä toi tyyppi oikeen luulee". Mutta siitä se vaan jotenkin lähti ja liimauduttiin toisiimme. Välimatka oli usein pitkä, mutta itsellä leimusi jokin outo tunne, että maailmalle olisi päästävä oli se sitten idässä tai lännessä. Ja niin tämä (vielä silloin) nuori neiti pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja istahti Saksaan menevään bussiin.
Ja sillä tiellä olen vieläkin!

Saksa ei ole enään asuinpaikka vaan matka vei etelämmäs keskelle Euroopan ja Balkanin rajaa. Miehen lisäksi perheessä on kaksi tytärtä ... toinen jo virallisesti täysi-ikäinen ja asuu missä milloin ja toinen teini-iässä ja vauhdilla aikuistumassa.

Pariinkymmeneen vuoteen on mahtunut vaikka mitä! Voisin melkein kirjoittaa kirjan "Suomalaisen selviytymisopas Balkanilla" tai "Miten oppia tuntematon kieli ja kulttuuri elämän kautta". Sitähän se on ollut .... selviytymistä uudessa kultturissa ja maassa ilman minkäänlaista aikaisempaa tietoa.

Mutta pakon edessä on vaan mentävä eteenpäin eikä se niin kauheata ole ollutkaan. Tai sitten en ole vain tajunnut, koska aluksi en ymmärtänyt kieltä. Sitten kun sitä jonkin verran tajusi, ajatukset ja ajan veivät täysin lapset ja kotitalous. Ja ehkä sitä eli jonkinlaisessa hurmiossa ne tietyt vuodet. Kun vuodet vierivät ja viisautta tuli lisää, alkoivat tietyt asiat häiritä uudessa kotimaassa, mutta nekin sivutti siinä arjen kiireessä.

Nyt olen kuulemma ominut ehkä liikaakin paikallisia piirteitä ettei minua heti ohimennen luule suomalaiseksi ... tai edes ulkomaalaiseksi .. tai ehkä puolisellaiseksi kyllä ;)

Olo onkin välillä sellainen "mikä mä nyt todella olen"! Olenko siis suomalainen vai paikallinen?Vai olenko ulkomaalainen joka asuu täällä pysyvästi? Kun on asunut melkein puolet elämästään ulkomailla (tai siis minun tapauksessa täällä yhdessä paikassa), niin välillä miettiin mihin sitä oikein kuuluu. Ja kun vielä ajatukset sekoittuvat joskus kahden kielen sekamelskaksi tai unia näkeen kaksikielisenä ja unissakin hypitään Suomen ja uuden kotimaan välillä!!

Ehkä nämä kaikki ajatukset ovat lisääntyneet nyt, kun ikää tulee lisää ja lasten kasvaessa aikaa on enemmän mietiskelyyn.

Mutta kuka tahansa olenkaan, olen nyt täällä ja ja eteenpäin on tasapainoteltava vaikka mitä tapahtuisi!!

So ... keep moving on ... keep rocking :)