Viime yönä kuu mollotti pyöreänä kirkkaalla tähtitaivaalla.
Ei tuo täysikuu mua haittaa, nukun kuin tukki aamuviiteen asti. Sitten alankin jo heräilemään vaikka saisinkin nukkua vielä tunnin arkipäivinä ja viikonloppuisin niin kauan kuin huvittaa.

Vaikka uni painaisi vielä päälle, päässä alkaa pyörimään kaikki maailman murheet ja mietteet. Joskus onnistun ne työntämään syrjään ja saan unenpäästä taas kiinni. Aina välillä taas tulee aamuja milloin tuntuu, että päässä pyörii karusellin tavoin kaikki keskeneräiset asiat. Eihän niitä silloin aamulla saa kuitenkaan tehtyä, aivan turhaan kulutan energiaani niiden pyörittelemiseen.
Mutta mieli on taas aivan eri mieltä.

Keskeneräisiä ja mietteitä aiheuttavia asioita on taas kerääntynyt vaikka kuinka paljon...

Oma iso tietsikka päätti olla toimimatta. Simahti. Viettää siestaa. Kaput.. Ihan miten vaan sen nyt sanois, ei toimi! Joudun nyt jonottamaa läppärille kahden muun ahkeran surffailijan kanssa.
Tabi säikäytti myös eräänä päivänä eikä suostunut lataantumaan. Siinä vaiheessa alkoi jo iskeä pienen pieni paniikki... joudunko olemaan pelkän kännyn varassa, eihän sillä jaksa naputella kenellekään mitään!
Hermostuneiden huokausten ja muutaman ystävällisen kaverineuvon jälkeen sain huokailla helpotuksesta, nexukseni toimii taas.

Esikoisella olisi ensi viikolla kuulemma neljä tenttiä. Maksoi ne jo ja ne on suoritettava ennen kuin pääsee taas eteenpäin.
Äitinä taas hermoilen miten tenttien käy, esikoinen puolestaan näyttää ottavan asian huomattavasti rennommin. Päivät kuluu paremmin siskon ja isän kanssa telkkua katsellen tai kaverin teatteriesityksiä seuraillen. Flunssakin kuulemma haittasi opiskelua... Kuulemma taas turhaan hermoilen, kyllä hän saa ne läpi.

Viime viikolla hermoilin ennätänkö nuorimmaisen infoon koululle.
En ole päässyt käymään siellä koko syksynä muuten kuin vanhempainillassa, mutta infossa saa rauhassa jutella luokanvalvojan kanssa. Torstaina lähdin töistä aikaisemmin, koska luulin infon olevan toisen tunnin. jälkeen iltapäivällä. No se olikin vasta tunnin kuluttua, mutta onneksi tapasin miellyttävän ja kiva koulun pedagogin. Ei tarvinnut odottaa tuntia vaan vietin hänen kanssa mukavan puolituntisen jutellen nuorimmaisen koulunkäynnistä. Tytär on kuulemma erittäin mukava, hyväkäytöksinen, auttavainen nuori, voisi vaan hieman enemmän opiskella ja viettää aikaa koulukirjojen kanssa.

Ehkä kaikkien näiden tavallaan vähemmän isojen asioiden keskellä mieltä painaa miehen tilanne.
Nyt viikonloppu ollaan taas vietetty potilaan kanssa kotosalla. Vaikka aurinko on paistanut ja ilma on ollut mitä mahtavin, me olemme vain olleet kotosalla.
Miehellä on ollut kuumetta eikä ruoka ole maistunut, vatsa on taas oireillut monella tavalla. Onneksi huomenna menee vatsatähystykseen, ehkä saadaan selville vaivojen syy.
Nyt vain tilanne tuntuu siltä ettei tästä niin vaan selvitäkään...

Mutta kaikesta huolimatta...
joulu on tulossa! Rahaa ei ole liialliseen joulukrääsään eikä monen moniin joululahjoihin. Enkä tiedä missä tilassa mies ottaa joulun vastaan. Tänä vuonna joulua juhlitaan kuitenkin suuremmalla joukolla ja suomivoimin... äiti ja sisko ovat tulossa Suomesta.
Pieniä ilonhetkiä tulevaisuudessa.

Tyhjänpäiväinen sunnuntai

Kolme päivää kotona. Sitä olin odottanut kuin kuuta taivaalta. Että saisin olla vaan tekemättä mitään, kiirehtimättä minnekään.

Pari päivää menikin ihan hyvin, kun perjantaina oli kaunis ilma ja sain nauttia siitä ulkosalla. Eilen tuli sitten tehtyä tavallisia kotiaskareita eikä huonontunut ilmakaan haitannut niin kauheesti.

Tänään onkin iskenyt tylsyys.

Jo heti aamusta alkoi tuntua siltä, että päivästä ei tule kovinkaan mukava. Se sellainen kaivertava fiilis jossain sisimmässä kuiskaili korvaan kaikkien asioiden ottavan päähän...

Heräsin omia aikoja rennosti sunnuntaiaamun mukaisesti vasta yhdeksältä. Vielä sängyssä loikoillessa käly herätti miehen ärsyttävän innokkaalla puhelinsoitolla ja vielä ihmetteli siihen, että vieläkö te nukutte! Aamupuuroa keittäessä, vieläkin unenpöppörössä anoppi soitti kuorma-autollisen polttopuita olevan meidän pihassa muutaman minuutin kuluttua. Ei muuta kuin komentamaan mies ylös sängystä ja autoja siirtämään.

Siinä vaiheessa pikkupiruna olkapäällä istuva kaihertava fiilis alkoi ottaa kovemman otteen ja jouduin tekemään töitä etten tiuski miehelle heti aamutuimaan. 

Mieli olisi tehnyt jonnekin kauemmaksi kukkulalta. Vaikka merenrantaa kävelemään ja kahvittelemaan.

Mutta ulkona tuuli yltyi melkein myrskytuuleksi ja tummat raskaat pilvet alkoivat valua kukkulan yli.

Ei muuta kuin kahvittelemaan omaan kantapaikkaan ja käymään kaupassa. 

Ruan laittoa, kotiaskareita, pyykin viikkausta... sitä samaa mitä joka ainoana viikonloppuna teen.

Ei ex tempore pyrähdystä minnekään, ei uusien ihmisten tapaamista, ei edes pientä kävelyretkeä tuuliselle merenrannalle...

 

Aamupäivän aikana olin suunnitellut itselleni (jos mitään muuta ei ilmesty) hautausmaakeikkaa. Menisin sytyttämään kynttilät ja ottamaan muutaman kuvan kynttilä-ja kukkaloistosta.

Senkin suunnitelman sain heittää jorpakkoon, kun iltapäivän aikana ilma muuttui mitä synkemmäksi ja märemmäksi. 

Tuli juuri sellainen "äitimullaeiolemitääntekemistä" fiilis. Mikään ei huvittanut, en olisi viitsinyt edes viikata puhtaita vaatteita... 

Olen vain roikkunut netissä, välillä istunut sohvalla telkkua tuijotellen, selaillut naistenlehtiä, ottanut käteen kirjan joka pitäisi lukea loppuun ennen kuin palaustusaika kirjastoon menee umpeen, tunkenut tyhjänpäiväistä ruokaa suuhun...

Ällö olo niin mahassa kuin mielessä.

Halloween

Viime yönä noidat lentelivät luudillaan, kuolleet nousivat haudoistaan, vampyyrit vainoivat verta ja kurpitsat muuttuivat ehkä prinsessojen vaunuiksi.

Me vietimme rauhallista halloween iltaan kotosalla, mies ja minä kahdestaan telkkarin edessä. Kynttilät paloivat ulkona ja sisällä, takassa tuli ja lasissa karhunvatukkaviiniä.

Olo oli niin raukea etten edes nähnyt aloittamaani elokuvaa loppuun.

Mies olisi kyllä voinut pukeutua vampyyriksi, se olisi sopinut hänen eilisen päivän tunnelmaan.

Oli meinaan koko päivän ollut veritankkauksessa.

Tyttäret olivat molemmat omilla menoillaan, kavereiden luona yökylissä...

Olivat suunnitelleet menevänsä yhdessä ulos jonnekin halloweenpippaloihin, mutta muuttivat suunnitelmansa. Esikoisen kaveri muutti yksin uuteen asuntoon ja esikoinen meni sinne muuttoapuun ja nuorimmainen meni kaverinsa luon katselemaan kauhuleffoja, eivät kuulemma nukkuneet kovinkaan paljon ja sen kyllä huomasi kun nukahti tänään tuohon sohvalle keskellä päivää.

Onneksi tänne ei ole vielä tullut samanlaista "karkki vai kepponen" villitystä niin kuin Suomessa. Tai ainakin olen saanut sen käsityksen, että halloweenjutut on nykyään niin IN ja lapset kiertelevät ovelta ovella naamiaspukuihin pukeutuneina. 

Täällä vain jotkut englannin kieliset koulut tai päiväkodit järjestävät halloweenpippaloita lapsille ja aikuisille (lue nuorille jotka pääsevät jo kuppiloihin sisälle) löytyy naamiasimenoja vähän joka kuppilasta ja menopaikasta. 

Enemmänkin täällä keskitytään vain kurpitsojen kaiverteluun ja paikkojen koristeluun ja annetaan luurankojen maata haudoissaan ... 

Toisaalta mikään ei voi estää noita-akkoja lentelemästä luudallaan vaikka joka päivä.... näin totesi mieheni uutta luutaa vaimolleen ostaessa.

Marraskuun eka

Meillä oli aivan mahtava ilma vihdoinkin!

Kaiken sen sateen ja harmauden jälkeen tuntui aivan ihanalta nautiskella auringossa aamusta iltaan.

Kaiken lisäksi oli vielä pyhäpäivä, ei tarvinnut tuhlata päivää töissä.

Aamupäivällä istuskeltiin kahvilan terassilla nautiskellen, pyykit kuivuivat ulkona tuulessa ja auringossa.

Iltapäivällä nautiskelin omalla terassilla kahvia juoden ja lehtiä lueskellen.

Kimi koira istui seurana seuraillen kadulla kulkijoita ja kuunnellen naapurin koirien haukuntaa. Haikailikohan se muiden mukaan vai riittikö meidän seura? Kuka sen tietää.

Iltapäivän aurinko lämmitti vielä niin paljon, että tarkenin olla paljain jaloin ja t-paidassa.

Auringon säkenoidessä ruohikkoa vasten näkyi kymmeniä hämähäkkien verkkoja, aivan kuin joku olisi vedellyt nurmikon ylle kultaisia ohuen ohuita lankoja.
Leppäkertut ja muut hyönteiset lentelivät ruusupensaissa ja linnut sirkuttivat pitkästä aikaa sateisten päivien jälkeen.

Oli taas yksi niistä pienistä hyvistä hetkistä...

Sunnuntain saunahetki

Mitä muutakaan sitä tekisi tälläisenä sateisena, sumuisen harmaana sunnuntai-iltana kuin lämmittäisi saunan.
Koko päivän on ollut niin sunnuntaifiilis, kellojen siirron takia päivä on tuntunut pitkältä.

Sairaalavierailun jälkeen laitoin saunan lämpiämään ja ollaan vietetty tyttöjen kanssa rauhallista saunailtaa.
Jopa esikoisen kaveri uskaltautui saunan kuumuuteen.

Sain mennä ihan yksin ensimmäisenä nautiskelemaan ja kyllä teki taas hyvää.
Ihana olla vaan... antaa kuumuuden laskeutua päälle, hien valua ja ajatuksen lentää.
Rauhoiittua siihen hetkeen. Mietiskellä niitä näitä.
Välillä käydä sumun peittämällä terassilla, antaa tuulen viilentään löylyn kuumaa ihoa...
Nautiskella siitä pienestä hyvästä hetkestä.

Nyt saunanraukeana vetäydyn sohvalle, viltin alle katselemaan elokuvaa.
Huomenna taas arki ja työviikko edessä.

Kellertävää harmaan keskellä

Sumua, sadetta, mielen harmautta.... siitä on tämä viikko tehty.
Onneksi luonto luo harmauden keskelle pieniä väripilkkuja meitä piristämään.

Tämä viikko on mennyt taas kodin ja töiden ja sairaalan välillä juostessa. Välillä on tarvinnut sateenvarjoa juoksuja suojaamaan. Välillä taas on saanut juosta t-paidassa ja ilman sukkia auringon helliessä.
Lokakuun on lopuillaan ja ilma on taas ailahteleva kuin naisen mieli.

Mies meni tiistaina sairaalaan kemoihin ja torstaina keskeyttivät hoidot. Miehen oksensi verta ja tekivät kiireellisesti mahalaukun tähystyksen jossa näkyi muutama polyyppi joka oli puhjennut. Nyt vaan pitää saada vatsa rauhoittumaan ja kolmen viikon kuluttua uusi tähystys.
Mies pääsee luultavasti maanantaina kotiin ja edessä vain lepäilyä ja voimien keräilyä.

Onneksi ensi viikkolla on lyhyt työviikko, perjantaina täällä on Pyhäinmiesten päivä. Odotan innolla pidennettyä viikonloppua ... ei minkäälaisia suunnitelmia, pelkkää kotona oleskelua ja hautausmaalla käynti.
Jos ilma suosii, voisi tehdä kevyen kävelylenkin meren rannalla.
Mutta muuten olla vaan....
antaa syksyn viedä mukanaan...

Elämää enemmän ja vähemmän tärkeempiä asoita ....

Töistä kotiin tultua käännyinkin heti takaisin ulos. Laskin vain laukun keittiön lattialle, otin kännyn ja rahapussin mukaan. Menin kahville ja luin päivän lehdet, laskin monta kertaa sataan ja rauhottelin itseäni...
Oli meinaan keittiö ja koko huusholli taas sen näkönen, et epäilin siellä olleen enemmänkin ihmisiä aamupäivällä paikalla kuin rakkaat tyttäreni!

Puolen tunnin auringossa nautiskelun jälkeen olin sen verran voimissani, että jaksoin järkkäillä paikkoja, tyhjentää astianpesukoneen ja laittaa likaiset astiat sinne sisälle.
Välillä kyllä pistin kiukun katkuisia viestejä rakkaille koululaisilleni etten vaan unohda mitä halusin heille sanoa sitten kun tulevat kotiin.
Vaikka otti aivoon todella paljon tyttöjen saamattomuus, olin kuitenkin samaan aikaan kiitollinen siitä, että minulla on heidät ja saan tarvittaessa sadatella ja kiukutella heille äitinä.
Näinä muutaman päivänä asiaa on tullut väänneltyä ja mieltä on kaivellut erään nuoren tytön menehtyminen auto-onnettomuudessa muutama päivä sitten.
Ehkä asia on jäänyt mieleen sen takia, koska tyttö oli saman ikäinen kuin nuorimmainen, naapurikoulun oppilas ja nuorimmaisen tuttu. Tyttö olisi viettänyt tänään 17-vuotissyntymäpäiviään ... syntymäpäiviä vietettiin valitettavasti hautajaisten merkeissä ja valkoisten ilmapallojen annettiin lennellä taivaan tuuliin.


Kaiken tämän mietiskelyn ja paikkojen järjestelyn keskellä (mieskin lähti karkuun tässä välissä) päätin pesaista ikkunat ala-ja yläkerrassa ja hyvä kun päätin....
Olin meinaan jo ihmetellyt mihin kummaan olivat hävinneet ne miljoonat leppäkertut jotka olivat näinä muutamana kauniina päivänä yrittäneet vallata meidän kodin... Niitä ei jostain syystä näkynyt tänä aurinkoisena syyspäivänä kovinkaan paljoa. Mutta... ne olitkin päättäneet tehdä talvikodin meidän ikkunaraameihin!!!
Kun avasin ikkunat löysin miljoonantriljoonaa leppistä liimautuneena raameihin. Ei muuta kuin imuri käteen ja imemään leppikset pois. Imuroin ja imuroin, mutta leppäkertut taitavat olla melkoisia sitkeitä sissejä koska niitä oli todella vaikea irrottaa ikkunan raameista. Ja kun olin saanut suurimman osan imuroitua, parvi uusia leppiksiä ilmaantui lentelemään ikkunalle ja sisälle ja päälleni!
Alkoi  tulla jo jonkinlainen "hitchcockelokuvaolo", lintujen sijaan pääosissa olisivat leppäkertut.

Tykkään eläimistä ja olen aina rakastanut leppäkerttuja (pienenä niitä kerättiin kenkälaatikkoon), mutta nyt en halua nähdä enää yhtään ...
ainakaan tänä syksynä ja talvena!