perjantai 1. marraskuuta 2013

Halloween



Viime yönä noidat lentelivät luudillaan, kuolleet nousivat haudoistaan, vampyyrit vainoivat verta ja kurpitsat muuttuivat ehkä prinsessojen vaunuiksi.

Me vietimme rauhallista halloween iltaan kotosalla, mies ja minä kahdestaan telkkarin edessä. Kynttilät paloivat ulkona ja sisällä, takassa tuli ja lasissa karhunvatukkaviiniä.
Olo oli niin raukea etten edes nähnyt aloittamaani elokuvaa loppuun.
Mies olisi kyllä voinut pukeutua vampyyriksi, se olisi sopinut hänen eilisen päivän tunnelmaan.
Oli meinaan koko päivän ollut veritankkauksessa.





Tyttäret olivat molemmat omilla menoillaan, kavereiden luona yökylissä...
Olivat suunnitelleet menevänsä yhdessä ulos jonnekin halloweenpippaloihin, mutta muuttivat suunnitelmansa. Esikoisen kaveri muutti yksin uuteen asuntoon ja esikoinen meni sinne muuttoapuun ja nuorimmainen meni kaverinsa luon katselemaan kauhuleffoja, eivät kuulemma nukkuneet kovinkaan paljon ja sen kyllä huomasi kun nukahti tänään tuohon sohvalle keskellä päivää.





Onneksi tänne ei ole vielä tullut samanlaista "karkki vai kepponen" villitystä niin kuin Suomessa. Tai ainakin olen saanut sen käsityksen, että halloweenjutut on nykyään niin IN ja lapset kiertelevät ovelta ovella naamiaspukuihin pukeutuneina. 
Täällä vain jotkut englannin kieliset koulut tai päiväkodit järjestävät halloweenpippaloita lapsille ja aikuisille (lue nuorille jotka pääsevät jo kuppiloihin sisälle) löytyy naamiasimenoja vähän joka kuppilasta ja menopaikasta. 

Enemmänkin täällä keskitytään vain kurpitsojen kaiverteluun ja paikkojen koristeluun ja annetaan luurankojen maata haudoissaan ... 
Toisaalta mikään ei voi estää noita-akkoja lentelemästä luudallaan vaikka joka päivä.... näin totesi mieheni uutta luutaa vaimolleen ostaessa.

1 kommentti:

  1. meilla kavi 1 nuorisoporukka oven takana! joten se siita, mutta taalla satoi vetta. Olin kotona tyttarien ja heidan kavereiden kanssa. Aurora ja Kalle leipoivat juustokakun viela illalla ja meilla oli oikein kiva ilta.

    VastaaPoista