Mies on ollut nyt keskiviikosta saakka sairaalassa.
Tiistaina päästivät sieltä päivystyksestä kotiin ja keskiviikkoaamuna meni päiväsairaalaan normaalisti verikokeisiin ja katsomaan saako sen kolmannen päivän kemon.
Mutta siellä odotellessa kuume nousu, mutta ei mitenkään hälyttävästi. Lääkäri sanoi, että voisi mennä kotiin, mutta mies pisti hanttiin. Hän ei lähde mihinkään ennen kuin on ihan varma ettei kuume nuose enempää.
Iltapäivällä pääsi sitten osastolle ja kun menin viemään vaatteita ym, mies tärisi horkassa ... kuume nousi tunnin sisällä neljäänkymmeneen!
Ekan yön oli muiden kanssa osastolla ja kuumeen laskettua hieman mieskin oli tyytyväinen, kun sai olla muiden miesten kanssa samassa huoneessa. Helpompaahan se on kun voi jutella ja naureskella samassa tilassa olevien kanssa. Ja vielä ikkunastakin oli mukavat maisemat.
Iltapäivällä lääkärit tuumasivat, että on kai parempi siirtää mies taas eristykseen ettei saa mitään ylimääräistä. Siitä saakka hän on ollut taas yksin huoneessa, huoneessa mistä ei näe ulos eikä siellä toimi telkkari!
Ekat päivät meni ihan tiputuksessa ja maatessa, nyt parina päivänä nesteitä on annettu vähemmän mutta liikaa ei ole päässy liikkumaan.
Kun menen käymään siellä, joudun pukeutumaan vihreään "sammakkoasuun" ja istun huoneen toisella puolella.
Kävin tänään äitienpäivänä siellä, vein leivoksen ja syötiin yhdessä. Koko viikon mies on ollut kevyellä ruokavaliolla, mutta eilen sai jo syödä normaalisti. Naureskeltiin ja juteltiin, vaikutti ihan hyvän oloiselta.
Nyt vähän aikaa sitten soitti eikä voinut jutella loppuun asti. Mies murtui.....
Mitä järkeä kuulemma on jatkaa, kun ei tiedä auttaako... Rahat on loppu ja aikoo myydä musavehkeitään, ei hän kuitenkaan niitä enää tarvitse. Ja autonkin voisi myydä, lainattaan sitten isoisän autoa kun hänkään ei voi enää kohta ajaa ikänsä puolesta....
Ja mä taas yritän kannustaa ja kuunella ja jaksaa... Pakkohan se on!
Ehkä huomenna on parempi päivä jos vaikka pääsee kotiin. Tuolla kylänraitilla jutellessa murheet häviää edes vähäksi aikaa taka-alalle.
No ompa kurjaa miehellesi olla tuollaisessa eristyshuoneessa paivat pitkat. Ei ihme etta tulee synkkia hetkia sitte, kun vaan koko paivat miettii asioita. Miksi ihmeessa sinne ei telkkaria saa toimimaan? Sehan on tosi pelastus pitkina paivina sairaalassa. Lukemiseen ei valttamatta jaksa huonossa ollenkaan keskittya, mutta telkkari syytaa ajankulua, jota voi passiivisena seurata, eika sitten mieli harhaile niin helposti ikaviin asioihin.
VastaaPoistaToivottavasti vointi parantuu ja paasee pian kotiin.
Ja voimia taas sinulle!
Tuo huone missä hän on yksin on jotenkin rakennuksen keskellä eikä siellä toimi antennit, muissa huoneissa kyllä toimii kun on vedetty talon sisäisesti antennijohdot.
PoistaOnpas kyllä tosi rankkaa! Jaksuhali sulle! <3
VastaaPoistaVoi, voi...kun se tulehdus saadaan kuriin, niin olo helpottuu. Tuo eristyksessä oleminen on kyllä niin raivostuttavaaa. Siellä on liikaa aikaa miettiä ja en yhtään ihmettele, jos vahvempikin murtuu. Kun itse pääsin viimein ulos (joo tv toimi ja samoin läppäri) purskahdin itkuun ja kotoankin vielä vaan itkin ja itkin. Toivon ja rukoilen, että hoidot auttavat ja te kumpikin jaksatte taistella.
VastaaPoistaJaksamisia Anni! Ja toivottavasti miehesi pian pääsee kotiin.Ei ole helppoa teillä kummallakaan.
VastaaPoistaKun ajattelee, et nyt on vasta aloittanut noi hoidot eli nyt oli vasta toinen kierros ja edessä olis vielä ainakin kolme, niin kyl vähän mietityttää mitä tulee jatkossa tapahtuun....
VastaaPoistaVoi miten kurjaa olla eristyksessä eikä edes telkkaa kaverina, mutta toisaalta hyvä, että eristävät, ettei vaan saa mitään pöpöjä muilta potilailta. Tunnen niin monta, jotka on käyneet tuon saman jutun läpi ja parantuneet ja samaa toivon miehellesikin.
VastaaPoista