L O M A

Olen lomalla!
Ensimmäinen loma-aamu ja nousin ylös jo ennen seitsemää. Hullu kun olen.
Oli tarkoitus mennä miehen kyydissä alas rantaan, mutta muutin mieltäni. Jäinkin kotiin heräilemään aivan rauhassa ja naputtelemaan koneelle. Näitä rauhallisia aamuhetkiä kun on niin harvoin.

Tunti sitten olikin talossa hässäkkää, kun kaikki noustiin samaan aikaan...
Mies lähti kyyditsemään isäänsä lääkäriin rantakaupunkiin, nuorimmainen meni samalla kyydillä koululla käymään ja esikoinen päätti lähteä metsälenkille.

Loma tosiaankin alkoi... vihdoinkin!! Viimeinen työviikko meni kuin suossa kahlatessa. Ei ollut kyllä kiireitä, mutta kai ne vikat päivät on aina niin vaikeita.
Hellettäkin on pukannut pari viimeistä viikkoa. Vihdoinkin ne helteetkin!! Töissä tuntui kyllä hieman tuskalliselta, mutta muuten en valita. Kesällä pitää olla kuumaa, talvella saadaan taas ihan riittävästi palella ja kiroilla vesisateita.
Jos olisin ollut lomalla nämä hellepäivät, olisin varmasti mennyt rannalle aikaisin aamusta ja nautiskellut. Nyt pitää vaan toivoa, että helteet jatkuvat seuraavat neljä viikkoa.

Ensi viikolla rakas ystävä tulee ensimmäistä kertaa perheineen meille. Ihanaa saada heidät tänne vihdoinkin.
Tiedossa kiertelyä ympäri lähimaastoissa, loikoilua rannalla, jäätelöhetkiä lasten kanssa, rauhallisia illanistujaisia mukavassa seurassa, maailmanparantamista rakkaan ystävän kanssa ... Juuri sitä mitä olen kauan kaivannut.

Koululaisillakin alkoi loma. Tai joillakin alkoi, toisilla taas ei.
Niin monen monet kerrat olen miettinyt miksi en pakottanut perhettä Suomeen ihan vaan koulujen takia. En ole kyllä varman onko ne Suomen koulut ja koulusysteemi nyt maailman paras, mutta opetussysteemit kyllä taitavat olla paremmat kuin täällä.
Täällä koululaiset opetaan edelleenkin vain pänttäämään ulkoa kirja kannesta kanteen. Ei minkäänlaista oma-aloitteisuutta, sitä että joutuu itse etsimään tietonsa ja innostua opiskelusta ja tiedon hankinnasta.
Ei kun pänttää pänttää ... "hauki on kala, hauki on kala..." Eikä se hauki olekaan sitten kuukauden päästä enää kala vaan ihan jotain muuta.
Ja varsinkin keskiasteen kouluissa, lukioissa ja ammatillisen alan kouluissa opiskelu on juuri tuota. Kunhan saadaan ne kokeet läpi niin hyvä on.
Ja yksi huono puoli on se, että jos koululainen saa ykkösen "kepin" sen voi aina yrittää korjata, parantaa positiiviseksi arvosanaksi. Se antaa mahdollisuuden lykätä opiskelua. Eihän meille annettu keskellä lukuvuotta mahdollisuutta parantaa niitä nelosia tai vitosia, ne jäi sinne ja sillä selvä. Oli pakko yrittää seuraavalla kerralla enemmän.
Mutta .... nyt meillä sitten tentataan nämä seuraavat kaksi viikkoa italiaa ja historiaa!! Nuorimmaisella ne aineet meni päin seiniä tänä talvena ja nyt on pakko saada ne läpi ettei joudu uusimaan toista luokkaa. Hieman kenkutti koko asia, koska olen käynyt joka ikisessä "vanhempainvartissa" eikä luokanvalvoja ole koskaan sanonut asian olevan näin kriittinen. Aina on ollut erittäin ymmärtäväinen meidän tilanteeseen kotona, kertonut nuorimmaisen olevan erittäin kohtelias, mukava nuori nainen.
Mutta ne muiden aineiden opettajat eivät sitten olekaan olleet niin ymmärtäväisiä. Niille on ihan sama onko nuoren isä ollut sairaalassa ja mitä nuoren päässä on liikkunut viimeisenä puolena vuotena. Ne italian kielen kieliopit ja maailmansotien tapahtumat on pakko osata ja sillä selvä!
Olen rauhoittunut tilanteen suhteen .. itseaissa olin melko rauhallinen jo heti. Asialla ei voi muuta kuin, että tyttö yrittää päntätä ne asiat päähän niin hyvin kuin voi. Jos osaa, kai pääsee läpi ellei proffailla ole kinkkinen päivän juuri sinä tenttipäivänä (sitäkin kun täällä sattuu).
Jos jostain syystä käy niin ettei saa läpi ja joutuu käymään toisen luokan uudelleen ... eihän se maailma siihen kaadu. Yksi vuosi takais saattaa tehdä ihmeitä, ehkä niin pitääkin käydä.
Niinhän se on elämässä muutenkin...
yksi askel eteenpäin ja välillä kaksi taakse....

Vanha nainen "hunningolla"...

Lauantaina heitettiin murheet nurkkaan ja mentiin irrottelemaan, minä ja meidän nuoriso!

Ollaan kaikki Tony Cetinskin  faneja ja konsertti on ollut tiedossa jo jonkin aikaa. 

Rahatilanne ja meno muutenkin on ollut vaan sen verran huonoa, etten edes ole ajatellut konserttiin menoa.

Mutta lauantaina kaupungilla ollessa päätinkin yllättää ja mennä ostaan liput illaksi. Kerrankos sitä ottaa elämästä ilon irti!

Konsertti oli tuolla alhaalla rantakaupungin ulkoilmateatterilla, aivan rannassa kulisseina mahtavat kiviseinät ja kirkas tähtitaivas.
Tony veti tapansa mukaan mahtavan konsertin, me hypittiin ja tanssittiin ja laulettiin mukana hullunlailla.

Onneksi tyttäret ovat jo nähneet äitinsä konserteissa ja varsinkin Tonyn konsertissa, tiesivät ettei mamma siellä meinaa istua nököttää. Eturiviin maksoi mitä maksoi ja vielä laskettiin kummalle puolelle herra tulee enemmän;)

Meinas siinä mennä mammallakin jalat alta, kun Tony tuli moikkaan. Taisi vielä tunnistaa nuorimmaisen parilta aikaisemmalta kerralta. Tyttäret ovat meinaan laulaneet muutaman kerran karaokekilpailuissa joissa Tony on ollut mukana tuomaristossa.
Parituntinen meni aivan liian nopeasti ja taas jäi sellainen tunne, että kaikki hyvä loppuu aina aivan aivan liian pian, olisin voinut viettää koko yön tähtitaivasta tuijotellassa Tonyn vierellä ;)

Koska meno oli korkealla oli pakko jatkaa heti viereiseen menopaikkaan.
Ja kun Tony ei ennättänyt mukaan meidän poppoon kanssa, taisin olla sieltä vanhemmasta päästä. Ei siitä kyllä kukaan mitään sanonut ja yritin mitä parhaiten mukautua nuorison menoon. Korkkarit oli vaan unohtuneet kotiin, tunsin itseni kääpiöksi pitkäjalkaisten hoikkien nuorten naisten välissä. Mutta tennareissakin oli hyvä mennä.

Muutaman lasillisen, useamman menobiisin ja kahden baarin välillä koikkeloinnin jälkeen oli aika siirtyä taksilla omaan kotiin.

Kello kolmelta aamuyöstä vanha nainen palasi "hunningolta" ....

Welcome the sun!

Yleensä tähän aikaan kesästä (huomennahan on ensimmäinen varsinainen kesäpäivä) saa jo huokailla ja nautiskella auringon alla.

Tänä vuonna niin vaan ei ole!

Ei ole aurinkoa, ei ole lämpöä, ei ole mereltä tulevaa vienoa maestraltuulta joka vilvoittaa ihanasti rannalla makoilijoita... Ei ole mitään mikä edes hiukan vinkkaisi kesän olevan täällä!

Aurinko ja helle ovat Suomessa! Hilskutti sentään!!
Eihän nämä säähommat nyt näin pitäis mennä. Suomessa pitäisi olla nyt epävakaista ja ehkä välillä aurinkoista  juuri sen verran, että kevätjuhlia ja lakkiasia viettävät edes jotenkin tarkenisivat kevyissä kesäleningeissä.

Ja meillä täällä etelässä pitäis olla jo niin hellettä, että farkut olisi heitetty kaapin nurkkaan odottamaan syksyä ja ainoat kengät joita voisi edes ajatella olisivat varvastossut. 

Niin se pitäisi olla!!

Mutta elän toivossa ... kyllä se kesä tulee tännekin! 

Ehkä siitä tulee vain lyhyempi kuin yleensä, mutta varmaan sitäkin helteisempi.

Ja kesän mukana tulee kesäloma!! Ja loman mukana ne ihanat kiireettömät hetket rannalla ....
Ilman murheita, ilman kelloa ... sellainen raukea "hälläväliä" tunnelma.
Vain aurinkoa, lämpöä, hellettä, aaltojen loiskuntaa, sinistä merta niin kauas kuin silmä siintää....

Kyllä se vielä tulee .... tervetuloa aurinko!

Sataa sataa ropisee....

Ja niin tekee! Sataa ja sataa ja sataa!! Ja viluttaa!! 

Mittari näytti tänään vain +10 astetta. Kahvilla ja kaupassa käydessä tuntu, että sormet ja nilkat jäätyvät. Nyt en sentään ollut ilman sukkia, mutta kyllä kaivoin heti kotiin tultua villasukat jalkaan.

Villasukat... paras lämmityskeino... Tai niin no melkein paras ;)

Suomessa kuulemma nautitaan kauniista alkukesästä, mut me täällä palellaan. Muutama viikko sitten olin jo aivan innoissani helteistä ja heittelin lämpimiä vaatteita kaapin pohjalle. Mut nyt niitä saa kaivaa taas esille. 

Uskaltauduin valittamaan kylmää ilmaan ja paleltamista tuolla kylillä ja heti tietysti muutaman tutun piti huomauttaa, että: "no eihän sulla voi olla kylmä, kun olet Suomesta kotoisin! Olet tottunut viileisiin ilmoihin." 

Voi että kun toi ottaa päähän!! 

Minkä takia mun pitäis tykätä sateista ja kylmästä kelistä, jos olen Suomesta kotoisin?!?! Ehkä just niiden kylmien ja sateisten ilmojen takia halusin pois sieltä! Ja olen ollut jo niin kauan täällä, että olen tottunut siihen että toukokuussa aletaan jo vähentämään vaatteita ja joskus jopa käydään uimassa kesäkuun alussa.

Niin ja onhan tässä jo sen verran ikää, ettei yhtään haittaa auringon lämmittävä vaikutus luissa ja ytimmissä!

Sateiset ilmat tai ei, mies pääsi tiistaina kotiin sairaalasta.

Oikeastaan eivät enää tienneet pitäisikö hänen olla siellä vai voisiko päästää kotiin. Asian ratkaisi se, että eräs naispotilas odotti yksityishuoneeseen eristykseen pääsyä. 

Nyt mies on siis kotona, voi ihan hyvin. Kuka ei tiedä hänen olevan kipeä ei voisi edes kuvitella näin olevan. Ehkä vain paljas päälaki saattaisi antaa epäilystä jostain.
Miehen olisi pitänyt mennä verikokeeseen nyt loppuviikosta, mutta ei hänellä kuulemma ollut aikaa. Piti kuljettaa omaa isään lääkärissä ja käydä hammaslääkärissä ... Soittivat jo syöpäosastolta, että missäs mies on, lupasi mennä ensi viikolla verikokeiden tulosten kanssa.

Niin ... ja häneltä otetaan kai nyt sitten luuydinnäyte lonkasta!

Eivät tiedä miksi veriarvot ovat jatkuvasti niin huonot. Kun kuulin tuon luuydinnäytteen, alkoi heti mielessä liikkua vaikka mitä... 

Mutta mietitään niitä asioita sitten, kun niiden aika tulee.

Nuorimmainen paistaa lettuja lauantai-illan herkuiksi. Siispä lettua napaan! 

Vettä on satanut kaatamalla pari päivää.

Eilen alkoi ja tänään jatkui ... Esteri oli päättänyt kaataa saavikaupalla vettä meidän niskaan.

Sen verran paljon kaatoi vettä, että onnistuin kastumaan töistä tullessa. Varpaat uivat kengissä ja sateenvarjosta tippui mukavasti vettä selkään. Välillä mietin heitänkö sateenvarjon jorpakkoon, mutta suojasi sentään päälakea täydeltä kastumiselta.

Olen juossut joka päivä miehen luona sairaalassa. Alkuviikon vierailut olivat leppoisia... mies odotti ulkona automaatista ostetun kahvin kera, istuskeltiin ulkona penkillä, juteltiin muiden potilaiden kanssa... Tunnin vierailu vierähtään ihmeen nopeasti ohi.

Lääkäri lupaili jo, että kyllä mies kotiutetaan viimeistään lauantaina....

Mutta toisin taas kävi! Eilen veriarvot olivat taas jostain syystä huonontuneet ja mies komennettiin taas "suljettujen ovien taakse". Kyllä taisi ottaa miestä päähän ... Ainakin itse olin hieman pettynyt, viikonlopun suunnitelmat menivät uusiksi.

Tänään suunnittelin meneväni taas sairaalaan, mutta miehen mielestä minun oli aivan turha lähteä kaatosateessa seikkailemaan keskustaan. Muutamien "tulen, et tule, tulen, et..." väittelypuheluiden jälkeen luovutin ja jäin kotiin. Tuntui kuitenkin inhottavalta ajatella, että hän on sairaalassa "yksin" ja minä täällä kotona. Mutta mies pärjäisi omien sanojensa mukaan yhden päivän näkemättä minua, olihan hänellä kirjoja luettavana ja radio seurana... Ja sairaanhoitajat pitivät kuulemma miehestä erittäin hyvää huolta;)

Olen siis vaan ollut koko iltapäivän tekemättä mitään järkevää. Pitää tunnustaa, että teki ihan hyvää olla kiirehtimättä mihinkään. Pariviikkoinen kiire töissä, juoksu kotiin ja sairaalassa käynnit väsyttävät vahvimmankin kulkijan. Ja siinä sivussa pitäisi vielä jaksaa seurustella tyttärien kanssa ja jollain tavalla pitää huushollia kunnossa. Onneksi esikoinen jaksaa olla "kotihengetär"... vahtii, että pikkusisko saa ruokaa suuhunsa ja paikat ovat edes jonkinlaisesssa järjestyksessä.

Näinä päivinä olen miettinyt tätä yksin oloa. 

Tavallaan en ole ehtinyt olla paljon yksin, suurin osa päivästä on mennyt töissä ja kiirehtimällä paikasta toiseen. 

Mutta illalla isoon sänkyyn kömpiessä alkaa miettimään mitä sitten tehdä, jos yksinolemisesta tuleekin osa tulevaisuutta? Miten siihen kaikkeen sopeutua? Miten me kolme perheen naista tulemme pärjäämään ...

Onneksi uni keskeyttää (ainakin vielä) kaikki nuo tuollaiset ajatukset ja mietteet. Ja onneksi nukun kuin tukki koko yön kunnes herätyskello ( tai kirkonkello) pärähtää soimaan. 

Ja vielä onnellisempi olen saadessani pieniä, välillä aivan arkisia viestejä teiltä ihanilta ystäviltä!

Ei väliä onko ystävä/kaveri kaukana Suomessa tai muualla maailmalla, lämmittää mieltä kun tietää jonkun ajattelevan meitä. Ystävien joukossa on niitä jotka ovat itse kokeneen saman missä me mennään nyt, tietävät miltä tuntuu olla yksin.

On heitä jotka tuntevat minut vuosikymmenien takaa lapsuudesta tai heitä kenen kanssa ollaan menty eikä meinattu teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä...

Ja te kaikki "ulkomaansiskot/veljet"... te tiedätte miltä tuntuu olla muualla maailmalla elämän heitellessä laidasta laitaan...

Kiitos teille kaikille että olette!

Letter from a Mother to a Daughter

Letter from a Mother to a Daughter: 
"My dear girl, the day you see I’m getting old, I ask you to please be patient, 
but most of all, try to understand what I’m going through. 
If when we talk, I repeat the same thing a thousand times, don’t interrupt to say: “You said the same thing a minute ago”... Just listen, please. Try to remember the times when you were little and I would read the same story night after night until you would fall asleep. 
When I don’t want to take a bath, don’t be mad and don’t embarrass me. Remember when I had to run after you making excuses and trying to get you to take a shower when you were just a girl? 
When you see how ignorant I am when it comes to new technology, give me the time to learn and don’t look at me that way... remember, honey, I patiently taught you how to do many things like eating appropriately, getting dressed, combing your hair and dealing with life’s issues every day... 
the day you see I’m getting old, I ask you to please be patient, but most of all, try to understand what I’m going through. 
If I ocasionally lose track of what we’re talking about, give me the time to remember, and if I can’t, don’t be nervous, impatient or arrogant. Just know in your heart that the most important thing for me is to be with you. And when my old, tired legs don’t let me move as quickly as before, give me your hand the same way that I offered mine to you when you first walked. 
When those days come, don’t feel sad... just be with me, and understand me while I get to the end of my life with love. I’ll cherish and thank you for the gift of time and joy we shared. 
With a big smile and the huge love I’ve always had for you, I just want to say, I love you... 
my darling daughter."