Viime yönä kuu mollotti pyöreänä kirkkaalla tähtitaivaalla.
Ei tuo täysikuu mua haittaa, nukun kuin tukki aamuviiteen asti. Sitten alankin jo heräilemään vaikka saisinkin nukkua vielä tunnin arkipäivinä ja viikonloppuisin niin kauan kuin huvittaa.

Vaikka uni painaisi vielä päälle, päässä alkaa pyörimään kaikki maailman murheet ja mietteet. Joskus onnistun ne työntämään syrjään ja saan unenpäästä taas kiinni. Aina välillä taas tulee aamuja milloin tuntuu, että päässä pyörii karusellin tavoin kaikki keskeneräiset asiat. Eihän niitä silloin aamulla saa kuitenkaan tehtyä, aivan turhaan kulutan energiaani niiden pyörittelemiseen.
Mutta mieli on taas aivan eri mieltä.

Keskeneräisiä ja mietteitä aiheuttavia asioita on taas kerääntynyt vaikka kuinka paljon...

Oma iso tietsikka päätti olla toimimatta. Simahti. Viettää siestaa. Kaput.. Ihan miten vaan sen nyt sanois, ei toimi! Joudun nyt jonottamaa läppärille kahden muun ahkeran surffailijan kanssa.
Tabi säikäytti myös eräänä päivänä eikä suostunut lataantumaan. Siinä vaiheessa alkoi jo iskeä pienen pieni paniikki... joudunko olemaan pelkän kännyn varassa, eihän sillä jaksa naputella kenellekään mitään!
Hermostuneiden huokausten ja muutaman ystävällisen kaverineuvon jälkeen sain huokailla helpotuksesta, nexukseni toimii taas.

Esikoisella olisi ensi viikolla kuulemma neljä tenttiä. Maksoi ne jo ja ne on suoritettava ennen kuin pääsee taas eteenpäin.
Äitinä taas hermoilen miten tenttien käy, esikoinen puolestaan näyttää ottavan asian huomattavasti rennommin. Päivät kuluu paremmin siskon ja isän kanssa telkkua katsellen tai kaverin teatteriesityksiä seuraillen. Flunssakin kuulemma haittasi opiskelua... Kuulemma taas turhaan hermoilen, kyllä hän saa ne läpi.

Viime viikolla hermoilin ennätänkö nuorimmaisen infoon koululle.
En ole päässyt käymään siellä koko syksynä muuten kuin vanhempainillassa, mutta infossa saa rauhassa jutella luokanvalvojan kanssa. Torstaina lähdin töistä aikaisemmin, koska luulin infon olevan toisen tunnin. jälkeen iltapäivällä. No se olikin vasta tunnin kuluttua, mutta onneksi tapasin miellyttävän ja kiva koulun pedagogin. Ei tarvinnut odottaa tuntia vaan vietin hänen kanssa mukavan puolituntisen jutellen nuorimmaisen koulunkäynnistä. Tytär on kuulemma erittäin mukava, hyväkäytöksinen, auttavainen nuori, voisi vaan hieman enemmän opiskella ja viettää aikaa koulukirjojen kanssa.

Ehkä kaikkien näiden tavallaan vähemmän isojen asioiden keskellä mieltä painaa miehen tilanne.
Nyt viikonloppu ollaan taas vietetty potilaan kanssa kotosalla. Vaikka aurinko on paistanut ja ilma on ollut mitä mahtavin, me olemme vain olleet kotosalla.
Miehellä on ollut kuumetta eikä ruoka ole maistunut, vatsa on taas oireillut monella tavalla. Onneksi huomenna menee vatsatähystykseen, ehkä saadaan selville vaivojen syy.
Nyt vain tilanne tuntuu siltä ettei tästä niin vaan selvitäkään...

Mutta kaikesta huolimatta...
joulu on tulossa! Rahaa ei ole liialliseen joulukrääsään eikä monen moniin joululahjoihin. Enkä tiedä missä tilassa mies ottaa joulun vastaan. Tänä vuonna joulua juhlitaan kuitenkin suuremmalla joukolla ja suomivoimin... äiti ja sisko ovat tulossa Suomesta.
Pieniä ilonhetkiä tulevaisuudessa.

Tyhjänpäiväinen sunnuntai

Kolme päivää kotona. Sitä olin odottanut kuin kuuta taivaalta. Että saisin olla vaan tekemättä mitään, kiirehtimättä minnekään.

Pari päivää menikin ihan hyvin, kun perjantaina oli kaunis ilma ja sain nauttia siitä ulkosalla. Eilen tuli sitten tehtyä tavallisia kotiaskareita eikä huonontunut ilmakaan haitannut niin kauheesti.

Tänään onkin iskenyt tylsyys.

Jo heti aamusta alkoi tuntua siltä, että päivästä ei tule kovinkaan mukava. Se sellainen kaivertava fiilis jossain sisimmässä kuiskaili korvaan kaikkien asioiden ottavan päähän...

Heräsin omia aikoja rennosti sunnuntaiaamun mukaisesti vasta yhdeksältä. Vielä sängyssä loikoillessa käly herätti miehen ärsyttävän innokkaalla puhelinsoitolla ja vielä ihmetteli siihen, että vieläkö te nukutte! Aamupuuroa keittäessä, vieläkin unenpöppörössä anoppi soitti kuorma-autollisen polttopuita olevan meidän pihassa muutaman minuutin kuluttua. Ei muuta kuin komentamaan mies ylös sängystä ja autoja siirtämään.

Siinä vaiheessa pikkupiruna olkapäällä istuva kaihertava fiilis alkoi ottaa kovemman otteen ja jouduin tekemään töitä etten tiuski miehelle heti aamutuimaan. 

Mieli olisi tehnyt jonnekin kauemmaksi kukkulalta. Vaikka merenrantaa kävelemään ja kahvittelemaan.

Mutta ulkona tuuli yltyi melkein myrskytuuleksi ja tummat raskaat pilvet alkoivat valua kukkulan yli.

Ei muuta kuin kahvittelemaan omaan kantapaikkaan ja käymään kaupassa. 

Ruan laittoa, kotiaskareita, pyykin viikkausta... sitä samaa mitä joka ainoana viikonloppuna teen.

Ei ex tempore pyrähdystä minnekään, ei uusien ihmisten tapaamista, ei edes pientä kävelyretkeä tuuliselle merenrannalle...

 

Aamupäivän aikana olin suunnitellut itselleni (jos mitään muuta ei ilmesty) hautausmaakeikkaa. Menisin sytyttämään kynttilät ja ottamaan muutaman kuvan kynttilä-ja kukkaloistosta.

Senkin suunnitelman sain heittää jorpakkoon, kun iltapäivän aikana ilma muuttui mitä synkemmäksi ja märemmäksi. 

Tuli juuri sellainen "äitimullaeiolemitääntekemistä" fiilis. Mikään ei huvittanut, en olisi viitsinyt edes viikata puhtaita vaatteita... 

Olen vain roikkunut netissä, välillä istunut sohvalla telkkua tuijotellen, selaillut naistenlehtiä, ottanut käteen kirjan joka pitäisi lukea loppuun ennen kuin palaustusaika kirjastoon menee umpeen, tunkenut tyhjänpäiväistä ruokaa suuhun...

Ällö olo niin mahassa kuin mielessä.

Halloween

Viime yönä noidat lentelivät luudillaan, kuolleet nousivat haudoistaan, vampyyrit vainoivat verta ja kurpitsat muuttuivat ehkä prinsessojen vaunuiksi.

Me vietimme rauhallista halloween iltaan kotosalla, mies ja minä kahdestaan telkkarin edessä. Kynttilät paloivat ulkona ja sisällä, takassa tuli ja lasissa karhunvatukkaviiniä.

Olo oli niin raukea etten edes nähnyt aloittamaani elokuvaa loppuun.

Mies olisi kyllä voinut pukeutua vampyyriksi, se olisi sopinut hänen eilisen päivän tunnelmaan.

Oli meinaan koko päivän ollut veritankkauksessa.

Tyttäret olivat molemmat omilla menoillaan, kavereiden luona yökylissä...

Olivat suunnitelleet menevänsä yhdessä ulos jonnekin halloweenpippaloihin, mutta muuttivat suunnitelmansa. Esikoisen kaveri muutti yksin uuteen asuntoon ja esikoinen meni sinne muuttoapuun ja nuorimmainen meni kaverinsa luon katselemaan kauhuleffoja, eivät kuulemma nukkuneet kovinkaan paljon ja sen kyllä huomasi kun nukahti tänään tuohon sohvalle keskellä päivää.

Onneksi tänne ei ole vielä tullut samanlaista "karkki vai kepponen" villitystä niin kuin Suomessa. Tai ainakin olen saanut sen käsityksen, että halloweenjutut on nykyään niin IN ja lapset kiertelevät ovelta ovella naamiaspukuihin pukeutuneina. 

Täällä vain jotkut englannin kieliset koulut tai päiväkodit järjestävät halloweenpippaloita lapsille ja aikuisille (lue nuorille jotka pääsevät jo kuppiloihin sisälle) löytyy naamiasimenoja vähän joka kuppilasta ja menopaikasta. 

Enemmänkin täällä keskitytään vain kurpitsojen kaiverteluun ja paikkojen koristeluun ja annetaan luurankojen maata haudoissaan ... 

Toisaalta mikään ei voi estää noita-akkoja lentelemästä luudallaan vaikka joka päivä.... näin totesi mieheni uutta luutaa vaimolleen ostaessa.

Marraskuun eka

Meillä oli aivan mahtava ilma vihdoinkin!

Kaiken sen sateen ja harmauden jälkeen tuntui aivan ihanalta nautiskella auringossa aamusta iltaan.

Kaiken lisäksi oli vielä pyhäpäivä, ei tarvinnut tuhlata päivää töissä.

Aamupäivällä istuskeltiin kahvilan terassilla nautiskellen, pyykit kuivuivat ulkona tuulessa ja auringossa.

Iltapäivällä nautiskelin omalla terassilla kahvia juoden ja lehtiä lueskellen.

Kimi koira istui seurana seuraillen kadulla kulkijoita ja kuunnellen naapurin koirien haukuntaa. Haikailikohan se muiden mukaan vai riittikö meidän seura? Kuka sen tietää.

Iltapäivän aurinko lämmitti vielä niin paljon, että tarkenin olla paljain jaloin ja t-paidassa.

Auringon säkenoidessä ruohikkoa vasten näkyi kymmeniä hämähäkkien verkkoja, aivan kuin joku olisi vedellyt nurmikon ylle kultaisia ohuen ohuita lankoja.
Leppäkertut ja muut hyönteiset lentelivät ruusupensaissa ja linnut sirkuttivat pitkästä aikaa sateisten päivien jälkeen.

Oli taas yksi niistä pienistä hyvistä hetkistä...