Syysvärejä

Villiviini talon takana muuttanut väriään kesäisen vihreästä syksyn punasävyihin.
Sateiden takia en ole tuolla puolen taloa käynyt viikkoon ja nyt kun aurinko paistoi menin tarkistamaan kukkapenkkien tilanteen siellä. Ihana väriyllätys odotti ja piristi mieltä.

Aina välillä tulee ikävä Suomen syksyistä ruksaa ja väriloistoa.
Täällä alkaa puiden lehdet kellastua ja punastua vasta sitten, kun lämpötila alkaa laskea pidemmällä ajalla nollan lähituntumiin. Ja se saattaa olla vasta joskus marraskuussa.
Olen ihaillen katsellut kavereiden syyskuvia Suomesta. Mahtava väriloista, aurinko paistaa ...
voin vain kuvitella miten ihanaa olisi kävellä syysmetsässä tai kotikaupungin rantamaisemissa lehtien kahistessa jaloissa.
Muistan kun lapsena oli nautinto hyppiä valtavissa lehtikasoissa jotka oli juuri saatu kasattua pihan lehdistä.
Äiti ei tainnut vaan olla iloinen, kun hyppelimme niissä ja levitimme lehdet taas ympäri pihaa hänen haravoitua niitä tunti tolkulla.-

Joskus tulee paikallisessa metsässä mieleen se sama syksyn tuoksu kuin Suomessa.
Kosteiden lehtien ja sienten tuoksu ...
nautiskellen kahisuttelen lehtiä jalkojeni alla ja kuvittelen olevani mökkitiellä kaukana pohjolassa...

Mannapuuroa ja matkustelua

Leikin blogin kansikuvan teolla aikani kuluksi. Nyt siitä tuli sitten tuollainen.

Meillä on taas aivan karsea keli. Vettä on tullut kaatamalla ja vielä tuulen tuivertamana, ollaan oltu koko päivän pilvien keskellä. Meri on tuolla jossain kaukana ja kuulemma etelämmissä osissa maata on aivan ihanat syyskelit. Mutta me ollaan kukkulalla ja pilvien keskellä!

Tavallaan tyypillinen torstai-ilta ...
Mies keittelee mannapuuroa itselleen iltapalaksi, esikoinen värjää nuorimmaisen hiuksia, Kimi koira viettää syntymäpäivänsä iltaa nautiskellen uunin lämmöstä, Toy kissa on piiloutunut jonnekin ettei vaan joudu ulos sateeseen.
Mun pitäisi tarttua silitysrautaan ja silittää, mutta se homma on ollut aina se myöhemmäksi siirrettävä homma. Silittettävien vaatteiden kasa vaan kasvaa ja kasvaa ja kohta se alkaa uhkaavasti kohota kukkulan lailla. Ehkä siinä vaiheessa kun kasa kohoaa kattoon asti olisi parasta tarttua silitysrautaan.

Huomenaamulla olisi tavallista aikainen herätys.
Esikoinen lähtee yksin itäiseen naapurimaahan pidennetylle viikonloppu reissulle kavereita moikkaamaan!
Loppukesästä olivat siellä muutaman kaverin kanssa, sopivat että lähtevät tänä viikonloppuna kaikki uudestaan mutta muut peruivat reissun. Ja nyt sitten esikoinen lähtee yksin koska oli niin päättänyt eikä päätöstä voi muuttaa.... kuulemma.
Hieman arveluttaa koko reissu.... Tiedän, että pärjää ja kaikki menee ihan hyvin, onhan hän jo täysi-ikäinen.
Mutta kuitenkin taka-alalla väijyy pienen pieni epäilys miten kaikki tulee sujumaan.
Onneksi on nettiyhteydet yhteydenpitoon....

Viikonlopun siis roikun netissä ja kyttään ilmoittaako esikoinen itsestään. Ja jos ei ilmoita miksi ei....
Voi tätä äitinä olemista!

Syyshulinoita

Aikaa on taas vierähtänyt viime kirjoitteluista ja syksy on alkanut täydellä vauhdilla. 

Vauhdikasta on ollut kaikin puolin elämässä, tällä hetkellä toivon ja odottelen sitä seesteistä ja tylsää aikaa jolloin ei tarvitse tehdä mitään tai ei edes ole mitään tekemistä.

Aikaa kun ei ole kiirettä mihinkään...

Kuukauden aikana on tullut:

* laitettua olohuone aivan uusiksi ...

   Lattia sai uuden ulkomuodon ja seinät ja katto uusia värejä. Hyllyjä maalattiin ja vielä pitäisi löytää jostain 

   uudet verhot ja mattoja. 

   Remonttireiskamies oli kyllä koko tuon ajan kuumessa ja komenteli meitä muita yläkerran  

   makuuhuoneesta.     

* juostua sairaalan ja kodin väliä jälleen kerran. 

   Tällä kertaa riitti viiden päivän satsi ja mies selvisi siitä 

   melko lievillä sivuvaikutuksilla. 

   Töissä oli juuri tuohon aikaan melko kiireettä ja rappuset kodin ja työpaikan välillä tuntuivat joka päivä

   raskaammilta ja raskaammilta nousta. 

* juhlittu molempien tyttöjen syntymäpäiviä...

   Nuorimmaisen synttärit vietettiin valitettavasti remonti keskellä ja täytekakkua syötiin kukin omalla sängyllä.

   Esikoinen on nyt eilisestä lähtien virallisesti täysi-ikäinen eikä meidän tarvitse kuulemma enää huolehtiä 

   hänestä kuin lapsesta ... Niinhän me taidettiin kaikki aina aikoinaan sanoa...

* vietetty kukkulan kylän perinteisiä useampipäiväisiä kyläjuhlia...

   Joka lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna kylällä juhlitaan nuorta viiniä ja vietetään syysmarkkinoita.
   Tänä vuonna valitettavasti ilmojen haltijattaret eivät oikeen suosineet syysmarkkinoita, vettä tuli joka päivä 

   välillä enemmän välillä vähemmän. Sateet eivät kuitenkaan haitanneet nuorten menoja vaan he juhlivat 

   synttäreitä useamman päivän. Me "vanhukset" nautittiin kotona takan lämmöstä ja kynttilöiden tuikkeesta.

Nyt odotan siis sitä rauhallista aikaa ilman kauheaa hönkäilyä ja kiirettä joka paikkaan.

Vielä pitäisi hoitaa rempontin rippeitä, ommella verhoja (jos löytyy kankaita) ja maalailla hyllyjä. 

Mutta ainakaan sairaalaan ei muutamaan viikkoon ole asiaa... toivottavasti.

   

  

Tällä hetkellä

Monen monia kertoja on tullut mieleen kirjoittaa tänne jotain. 

On ollut tavallaan niin paljon ajatuksia mistä olisin halunnut kirjoittaa, naputella niitä omaksi iloksi ja teidän vaivaksi.

Mutta aina se hetki on mennyt ohi. On ollut jotain muuta tärkeämpää tai kone ei ole ollut vapaa tai ajatus on vain hävinnyt.

Eikä ole ollut sitä omaa aikaa, sitä sellaista rauhallista hetkeä jolloin kukaan muu ei häiritse.

Nyt sitä aikaa on, talo on hiljainen, vain telkusta kuuluu taustalla hiljaista puheensorinaa.

Vedin villasukat jalkaan ja lämpimän tunikan päälle. Vieressä höyryää kupissa kuumaa teetä. 

Ulkona on todella kylmää ja sateista, syksy yllätti meidät kertaheitolla. Taas aivan liian aikaisin.

Tyttäret ovat omilla menoillaan ja mies sairaalassa. Taas.

Tällä kertaa sairaalareissun takana on kemoterapiat. Koko kesän odoteltiin mitä hoitoja lääkärit suosittelevat miehelle. Oikeastaan oli ihan hyvä etteivät jatkaneet hoitoja kesähelteillä, mutta odottaminen alkoi kiristää meidän kaikkien pinnoja. 

Ensin oli tarkoitus, että mies menee joka päivä itse päiväpolille muutamaksi tunniks, mutta nyt lääkärit halusivatkin ottaa hänet sairaalaan osastolle hoidon ajaksi... varmuuden vuoksi.

Pelkäsivät, että edelliskertojen huonot kokemukset uusiutuvat.

Nyt on siis mies sairaalassa ainakin viikon ja me kolme koiran kanssa kotona.

Ja näin on kai ihan hyvä. Kaikin puolin.

Mies saa sairaalassa heti tarvittavaa hoitoa, jos sille tulee tarvetta. Eikä hänen tarvitse ajaa sairaalan ja kodin väliä edestakaisin joka päivä. 

Me taas saamme hetken huokaista ja ottaa rennommin. Älkää nyt ihmetelkö tuota kommenttia, asia on vaan niin, että me kaikki tarvitsemme välillä aikaa ilman sairausta. 

Tai onhan se tässä koko ajan mukana, itse juoksen sairaalassa joka päivä töiden jälkeen. Mutta saamme hetken hengähtää kiristävästä ilmapiiristä joka on tuntunut valtaavan kotimme viime aikoina. 

Vaikka kuinka yritämme ottaa rennosti ja elää sitä tavallista arkea, miehen mielessä on koko ajan tulevat hoidot ja mitä niiden jälkeen tapahtuu.

Nyt olemme tässä ja nyt. Hän siellä ja me täällä. Ja näin on hyvä olla. Ja näin pitää olla. 

Jostain syystä ... tällä hetkellä... olen onnellinen ja tiedän asioiden menen niin kuin niiden pitääkin.

Kesämuistoja

Kesä tuli, kesä meni... taas aivan liian nopeasti.

Miten sitä aina odotetaankin niin kovalla innolla ja joka vuosi kesä hurahtaa ohi hetkessä.

Mietin mitä kaikkea tapahtuikaan kesän aikana ....

Ihania, rakkaita ystäviä kävi vierailulla; uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia tupsahti nenän eteen ...

Missään kauenpana ei käyty vaan vietettiin kesää kotikulmilla.

Tänä kesänä kävin erittäin vähän rannalla.

Loman alussa oli epäivakaiset ilmat, sitten kun siihen rantamenoon taas alkoi tottua ilmat muuttuivat aivan liian kuumiksi ja päivät vietettiin kotona neljän seinän sisällä tai omalla terassilla varjossa.

Mutta nyt jälkikäteen menoja miettiessä ei oikeastaan harmita etten päässy matkustelemaan tai perinteinen rantalomailu jäi vähäiseksi tänä vuonna.

Ennätin olla vaan, lukea paljon, olla tekemättä mitään suurimman osan ajasta .... antaa ajan mennä.

Joka ilta oli jollain tavalla kiitollinen olo siitä kaikesta mitä on tapahtunu.

Saadaan olla tässä ja nyt. 

Tuijottelin aurinkoa ja tähdenlentoja, tuoksuttelin lämmintä merituulta keskellä yötä, kuuntelin kaskaiden siritystä ....

Nyt yritän pistää nuo kaikki kesän hetket jonnekin talteen ja kaivaa niitä esille sateisina, pimeinä syyspäivinä ...

juurin niinä päivinä kun ei tekisi mieli nousta ylös sängystä vaan vetää peitto pään yli ja unohtaa koko kurja maailma.

Ehkä niistä kesämuistoista saa voimaa tulevaan ....

Rantailua

Kävimme tänään aamupäivällä miehen kanssa rannalla.
Moni muukin oli päättänyt tehdä samoin ja parkkipaikaa jouduttiin etsimään kauemmin kuin olimme ajatelleet. Jos olisimme ennättäneet lähteä liikkeelle puoli tuntia aikaisemmin, olisimme onnistuneet saamaan ilmaisen parkkipaikan. Mutta nyt jouduimme jättämään auton maksulliseen parkkiin ja senkin vapaan paikan löytäminen oli työn ja tuskan takana.
Olin jo valmis luovuttamaan, mutta mies taisi tietää mitä siitä seuraa, jos en pääsekään viikon ainoalle rantakeikalle ... Olisin saattanut olla loppupäivän kuin pe... ammuttu karhu.
Kerrankin hänellä oli enemmän kärsivällisyyttä kuin minulla ja onneksi se tyhjä ruutu löytyi.

Meillä on jo vakiokäytäntö kun yhdessä mennään rannalle... Mies ottaa varjopaikan pinjapuun alta ja mä parkkeeraan pyyhkeeni ja kamani aurinkoon. Hän menee ensin kahvilaan ja mä hyppään vierkistävään mereen. Vasta sen jälkeen voin ajatella kahvittelua kahvilan varjossa. Myöhemmin molemmat nauttivat tyylillään parisen tuntia rantaelämästä ... Mies makaa varjossa ja ehkä menee kerran veteen (entisestä kovasta uimarista ja sukeltajasta on tullut varjossa nukkuva nautiskelija), minä taas kerään aurinkoenergiaa talvea varten ja käyn useamman kerran uiskentelemassa.

Tänään siellä aaltojen keskellä uiskennellessä tuli mieleen, että nämä taitavat olla viimeisiä rantakeikkoja tänä kesänä.
Viikolla ei tunnu enää ennättävän töiden jälkeen uimaan ja tulevina viikonloppuina on muuta ohjelmaa.
Tuntui jotenkin haikealta ... ei enää helteisiä hetkiä rannalla eikä virkistäviä uintikeikkoja sinisessä meressä...
Päivät ovat jo huomattavasti lyhyempiä kuin muutama viikko sitten, yöt viileämpiä eikä aurinkokaan polta enään niin pahasti kuin vielä kaksi viikkoa sitten. Syksyä kohti mennään, tykkään siitä tai en.

Ehkä loppukesästä ja ennen koulujen alkua ennätämme kuitenkin vielä nauttia muutamasta kokopäiväisestä rantakeikasta jollain lempparirannalla.
Tuijotella horisonttiin ja kerätä aurinkoenergiaa talven viimoja varten.

Tähdenlento

Olen maannut omalla pihalla aurinkotuolissa useampana iltana ja tuijotellut taivaalle.
Tuijotellut ja toivonut näkeväni tähdenlennon.
Ja muutaman kerran tähti on lentänyt aivan yllättäen, niin yllättäen että olen juuri ja juuri ennättänyt toivoa.

Vuosien varrella niin monta tähdenlentoa on mennyt ohi silmien. Niin monia toiveita on jäänyt toivomatta.
On vaikea uskoa, että täällä kukkulalla jossa tähdet ja taivas tuntuvat olevan vielä lähempänä, olen viimeksi nähnyt tähdenlennon yli kaksikymmentä vuotta sitten.
Silloin kauan aikaa sitten ennätin toivoa ja se toive toteutui!

Nyt tänä yönä taivaalla tulee satamaan "pyhän Lovren kyyneleitä", juuri tänä yönä tulee olemaan aika toivoa...
ja toivoa, että toiveet toteutuu...