Aikaa on taas vierähtänyt viime kirjoitteluista ja syksy on alkanut täydellä vauhdilla.
Vauhdikasta on ollut kaikin puolin elämässä, tällä hetkellä toivon ja odottelen sitä seesteistä ja tylsää aikaa jolloin ei tarvitse tehdä mitään tai ei edes ole mitään tekemistä.
Aikaa kun ei ole kiirettä mihinkään...
Kuukauden aikana on tullut:
* laitettua olohuone aivan uusiksi ...
Lattia sai uuden ulkomuodon ja seinät ja katto uusia värejä. Hyllyjä maalattiin ja vielä pitäisi löytää jostain
uudet verhot ja mattoja.
Remonttireiskamies oli kyllä koko tuon ajan kuumessa ja komenteli meitä muita yläkerran
makuuhuoneesta.
* juostua sairaalan ja kodin väliä jälleen kerran.
Tällä kertaa riitti viiden päivän satsi ja mies selvisi siitä
melko lievillä sivuvaikutuksilla.
Töissä oli juuri tuohon aikaan melko kiireettä ja rappuset kodin ja työpaikan välillä tuntuivat joka päivä
raskaammilta ja raskaammilta nousta.
* juhlittu molempien tyttöjen syntymäpäiviä...
Nuorimmaisen synttärit vietettiin valitettavasti remonti keskellä ja täytekakkua syötiin kukin omalla sängyllä.
Esikoinen on nyt eilisestä lähtien virallisesti täysi-ikäinen eikä meidän tarvitse kuulemma enää huolehtiä
hänestä kuin lapsesta ... Niinhän me taidettiin kaikki aina aikoinaan sanoa...
* vietetty kukkulan kylän perinteisiä useampipäiväisiä kyläjuhlia...
Joka lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna kylällä juhlitaan nuorta viiniä ja vietetään syysmarkkinoita.
Tänä vuonna valitettavasti ilmojen haltijattaret eivät oikeen suosineet syysmarkkinoita, vettä tuli joka päivä
Tänä vuonna valitettavasti ilmojen haltijattaret eivät oikeen suosineet syysmarkkinoita, vettä tuli joka päivä
välillä enemmän välillä vähemmän. Sateet eivät kuitenkaan haitanneet nuorten menoja vaan he juhlivat
synttäreitä useamman päivän. Me "vanhukset" nautittiin kotona takan lämmöstä ja kynttilöiden tuikkeesta.
Nyt odotan siis sitä rauhallista aikaa ilman kauheaa hönkäilyä ja kiirettä joka paikkaan.
Vielä pitäisi hoitaa rempontin rippeitä, ommella verhoja (jos löytyy kankaita) ja maalailla hyllyjä.
Mutta ainakaan sairaalaan ei muutamaan viikkoon ole asiaa... toivottavasti.
KIva kuulla kuulumisia Anni ja toivottavasti miehesi voi paremmin.
VastaaPoistaYritän nyt vähän useammin postailla :)
PoistaMiehellä on vielä yksi kemoterapia ja sitten pitäis olla kuvaukset ym. Laihtunut on ja hiukset lähtee, mutta muuten voi paremmin kuin viime kerralla.
Just niinkuin Jaelkin, kiva kuulla kuulumisia taas!
VastaaPoista