Hyväksy ja toivo parempaa

Tästä pitäisi päästäkin eteenpäin.
Mutta miten?

Meille ei tapahdu mitään, tasaisen tylsää joka päivä.
Emme käy missään (paitsi minä töissä), meillä ei käy kukaan (ai niin, kävihän meillä perinteinen jokavuotinen suomikesävieras moottoripyörällään)...
Päivät kuluu kukkulan laella töiden ja kodin välillä ja kotona sohvan ja keittiön välillä.
Mies makaa sohvalla kaiket päivät. Ei sen takia, että olisi laiska vaan kuumeilun takia.
Aamulla kuumetta ei ole, päivän kuluessa kuume alkaa kohota ja illalla saatetaan olla huippulukemissa.
Ja näin melkein joka päivä.

Kesäkin antaa odottaa itseään. Nytkin välillä sataa, välillä aurinko yrittää pilkistää pilvien takaa onnistumatta siinä.
Kesän tulon kyllä huomaa siitä, että koululaisilla on enää neljä viikkoa koulua. Neljä viikkoa aikaa yrittää kohottaa ja parantaa arvosanoja. Onnistuuko siinä ... se onkin eri asia.
Mutta yritän hyväksyä senkin asian.

Musta on alkanut kehittyä hyvä asioiden hyväksyjä. Ne on niin kuin on, joitakin asioita ei vaan voi muuttaa. Ainakaan sellaisia mitkä ei suorastaan kosketa minua.
En voi parantaa miestä enkä voi poistaa kuumeilua. Voin vain toivoa parempaa ja hyväksyä tilanteen.
En voi päntätä tietoa nuorimmaisen päähän vaan voin vain hyväksyä sen ettei hän ole kaikkien innokkain opiskelija eikä täyden kympin oppilas. Voin vain toivoa, että opettajilla ja proffilla on empatiaa ja ymmärtämystä nuorta kohtaan ja hyväksyä taas se jos sitä heillä ei ole.
Voin toivoa esikoiselle edes kesähommia, mutta voin taas vain hyväksyä sen, ettei nuorilla ole täällä paljon mahdollisuuksia työllistää itseään.

Asiat on nyt vaan näin. Pakko hyväksyä ja toivoa parempaa.