torstai 20. maaliskuuta 2014

Spring


























Lempparikukkia kevään kunniaksi maljakossa.
Helmihyasintit ovat niin ihania. Kun kaikkialla kukkiia keltaisia narsisseja ja hedelmäpuissa helmeilee valkoisen ja vaaleanpunaisen eri sävyt, helmihyasinttien mahtava sininen sävy loistaa kauas.
Muistan miten Suomessa oman kotipihan kukkapenkissä niitä oli rivissä ja heti kun aurinko alkoi lämmittää riittävästi, pienet siniset pallukat alkoivat työntyä esille mullan alta.

Koko viikon on ollut aivan mahtava ilma. Aurinko on porottanut siniseltä taivaalta ja lämpötila on noussut yli kahdenkymmenen asteen.
Valitettavasti en vain ole pystynyt nauttimaan mahtavista kevätpäivistä täysin rinnoin. Sain meinaan jonkun kumman inhan mahataudin sunnuntaina ja alkuviikon halailin vessanpönttöä ja makasin sängyssä.
Outo tauti siinä suhteessa, että pysyi päällä pari päivää ja tietenkin veti kunnon aivan nollille.
Tunnollisena ihmisena meinasin mennä töihin heti keskiviikkona, mutta onneksi oli sen verran järkeä (ja järkevät työkaverit) päässä että päätin jäädä loppuviikoksikin kotiin lepäilemään.
Eilen vielä heikotti, mutta tänään on ollut jo parempi olo. Enkä tietenkään ole pysynyt aloillani vaan hommailin ulkona vähän sitä sun tätä.
Hommaa olisi vaikka kuinka paljon, kaikki on jäänyt tekemättä kiireiden ja tautien takia.
Naapurit ovat jo heittäneet siemenet kasvimaille, itse en ole vielä edes ennättänyt siivota kasvimaata talven jäljiltä. Kiiwit ja muut puut&pensaat on saatu sentään leikattua.

Viikonloppu edessä.
Miehellä neljäs viikko takana sädehoitoja. Piti olla vielä vain viikko jäljellä, mutta näyttää siltä että hoitoja jatketaan muutamalla päivällä koska pari kertaa on jäänyt sädetys saamatta kuumeilun takia.
Sunnuntaina mies viettää syntymäpäiviään elikkä huomenna pitää kaivaa esille leivontatarvikkeet ja tekaista perinteinen suklaakirsikkakakku.


2 kommenttia:

  1. Eikos ne siemenet ehdi vahan myohemminkin, onhan teilla pitka kevat ja kesa. Mita yleensa kasvatat?

    Ja miehelle isot synttarionnittelut ja hyvaa vointia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitan ihan tavallisia juttuja: tomaattia, salaatteja, mausteita ym. En enää kokeile mitään uutta enkä laita edes liikaa mitään, kun kasvimaa (ja koko tontti) on kesäkuukaudet totaalisesti auringonpaahteessa. Elokuussa ei kasva mitään vaan kaikki kuivuu käppyrälle

      Poista