Hyppy arjesta

Joulu jota odoteltiin niin hartaasti tuli ja meni. Niinhän siinä aina käy. Jotain asiaa odotetaan kuin kuuta taivaalta ja kun se tulee, siitä nauttii sen pienen hetken.

Tämä juolu oli meille tai minulle jollain tavalla erilainen. Odotin sitä kiihkeästi koska tiesin joulun tuovan tullessaan jotain jota olen odottanut koko vuoden.
Joulu toi tullessaan ihanien ihmisten näkemisen, ihmisten joista on tullut minulle todella tärkeitä näinä muutamina vuosina. Ja tietenkin joulu toi tullessaan äidin ja siskon vierailun meille.
Ja itse sain pienen hengähdyshetken kodin arjesta ja -ympyröistä.

Sisko ja äiti matkustivat mutkien kautta Zagrebiin ja menin heitä sinne vastaan. Onnistuin lähtemään vielä päivää aikaisemmin pääkaupunkiin ja vietin ensimmäisen illan ihanien ystävien seurassa.
Miten kumpuileva ilontunne oli, kun odotin bussin saapuvan asemalle ja tiesin rakkaan ihmisen odottavan siellä. Viime tapaamisesta oli vierähtänyt aivan liian kauan, vuosi oli ollut todella pitkä enkä uskonut meidän edes onnitustuvan tapaamisessa. Siinä oli kaikenlaista sumplimista ja sopimista, mutta onnistuimme.
Ne pari tuntia jotka ennätimme olla yhdessä oli yhtä huumaa enkä olisi raaskinut lähteä majapaikalle.

Mutta majapaikkana ensimmäiselle yölle oli ihanan suomikaverin koti ja siellä odotti suloiset pikkutyttäret harsohameissaan. Juteltiin pitkälle yöhön glögilasia tyhjennellen, sain ajatella aivan muita asioita kuin sairauksia ja meidän vaikeuksia.

Lauantaipäivä meni leppoisasti kaupungilla käppäillessä ja ystävien kanssa oleskellen. Nautin kaupungin vilinästä kukkulan rauhallisuuden jälkeen. Imin itseeni ihmispaljoutta ja kaupungin valoja.

Olen niin kiitollinen hyvistä ystävistä. He eivät ole koko ajan lähelläni, mutta kun heidän apua tarvitaan he ovat heti käden ulottuvilla.
Olin suunnitellut odottelevani äitiä ja siskoa keskustassa, mutta ystävä päättikin että yllätämme heidät ja menemme kentälle vastaan.
Kyyneleet valuivat poskella, kun näin äidin pitkästä aikaa. Yli kaksi vuotta oli ennättänyt vierähtää viime tapaamisesta. Miten haikealta tulee olemaan eroaminen ja jäähyväiset loman lopussa....

Olimme sopineet siskon kanssa ettemme häiritse sukulaisia tai ystäviä vaan menemme rennosti hotelliin yöksi. Ja se olikin ihan hyvä juttu. Hotelli oli aivan keskustassa ja pääsimme kävellen joka paikkaan.
Illallisen jälkeen saatoin siskon ja äidin hotellille ja jatkoin itse lauantai-illan menoja ystävän kanssa maailmaa parannellen. Kaupungin keskusta alkoi jo tyhjentyä siinä vaiheessa, kun sain itseni hotellille.

Sunnuntaipäivänä leikin matkaopasta ja kiertelimme kaikki tärkeimmät keskustan kohteet.
Olen niin ihastuntu Zagrebiin... Se ei ole liian suuri, keskustassa pääsee liikkumaan kävellen tai ratikalla, on uutta ja vanhaa.
Joka ainoa kerta kun tulee aika lähteä Zagrebista kotiin (oli se sitten sairaalakeikan tai lomareissun jälkeen) olo on haikea, aivan kuin eroaisi rakkaista ystävistä etkä teidä mielloin tapaatte jälleen.

Kotona odotti onneksi siisti koti ja heti seuraavana päivänä tartuttiin jouluvalmisteluihin. En ottanut stressiä enkä ole pessyt kaappeja enkä valmistanut mielettömiä määriä ruokaa.
Jouluaattohan on täällä arki, joten sen mukaan mentiin. Joulupäivänä marssimme koko konkkaronkka anoppilaan ja sen jälkeen olemme vain olleet kotosalla vaihdellen paikkaa telkun edustalta keittiöön ja sieltä taas takaisin.


Varjon joulun ylle yritti heittää miehen saamat tulokset viime kokeista. Ne eivät meinaan ole mitenkään hyvät, itseasiassa huonommat kuin aikaisemmin. Päätettiin kuitenkin ettemme annan asian häiritä joulunviettoa, mietitään niitä sitten ensi vuoden puolella kun hoidot taas alkavat.
Mies voi nyt hyvin, jopa niin hyvin että on tällä hetkellä töissä.