Aprilia

Huhtikuun ensimmäinen. 
Kukaan ei onnistunut juksaamaan ... ensimmäistä kertaa. Lehdet eivät ilmestyneet enkä sen enempää lukenut netistäkään uutisia tai katsonut telkkarin uutisia. Eikä kukaan kavereistakaan edes yrittänyt (kai) juksata... paitsi ne muutamat joka naamakirjassa uhkasivat muuttaa takaisin Suomeen. Ei mennyt läpi, hihihh... 

Kymmenen päivää kotona lomalla meni aivan liian nopeasti ohi! Olin tehnyt vaikka mitä suunnitelmia, mutta jääkaapin ovessa roikkuvassa muistilapussa ei ole paljon yliviivattavaa, saa se lappu roikkua siellä vielä jonkin aikaa ja yliviivailen sitten niitä tehtyjä hommia hiljalleen pois tieltä... kun jaksan ja ennätän.
Huomenaamulla pitäisi taas pirteänä kipaista töihin. Ja pitää muistaa olla valittamatta heti ensimmäisinä päivinä väsymystä tai saatan saada vihaisia katseita ja kommentteja työkavereilta. Miten nyt voisin olla heti väsynyt, kun olen lomaillut niinkin kauan!!

Jotenkin on kuin olisi kaksi eri maailmaan - työmaailma tuolla alhaalla päiväkodilla ja toinen maailma jossa voin olla vapaa. Melkein onnistuin unohtamaan tuon työmaailman ja sen stressin ... eilisiltaan asti. Silloin se karsea totuus iski taas mieleen! Aloin jo laskemaan tunteja herätyskellon soittoon.
Tänään sade teki tauon ja käytiin alhaalla rantakaupungissa hengittelemässä rantabulevardin menoa. Melkein saatoin kuvitella olevani lomalla jossain kauempana, niin kuin monet niistä turisteista jotka olivat tulleet tänne pääsiäisen viettoon. Istuin rantabulevardin kahvilassa, aurinko lämmitti kasvoja ja viereisistä pöydistä kuuluin italian ja saksan kielistä puheensolinaa. Omissa ajatuksissani olin yksi heistä matkalaisista...

Pääsiäinen tuli ja meni ilman sen suurempia pääsiäisvalmisteluja. Ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen emme värjänneet kananmunia. Kukaan ei innostunut siihen puuhaan, munat kelpasivat ihan naturelleina pääsiäisaamuna ;)
Eikä pääsiäispupu piilottanut suklaamunia minnekään vaan tyttäret saivat suklaamunansa jo lauantai-iltana. Miehen mielestä ovat jo niin aikuisia ettei heille tarvitse enää piilotella suklaanamuja ... Tyttäret yrittivät kyllä ehdottaa, että piilotamme euroja jonnekin ja he etsivät ... ne eurot olisi löytynyt varmasti alta aika yksikön!

Mikä siinä muuten on, että vaikka kuinka vannon etten tunge liikaa ruokaa itseeni pyhinä anoppilassa ne kaikki hyvät päätökset unohtuvat ja aivan kuin herkut hyppäävät ihan itsekseen suuhuni!
Nyt olen taas mahtavan ähkymahan kantaja, olo on kuin makkaralla liian pienissä kuorissa!!
Ei auta muu kuin siirtyä tosiaankin salaatti-ja mehulinjalle joksikin aikaa.... hyvästi ihanat makeat herkut ja juustonpalat ja punaviinilasilliset ennen nukkumaan menoa....

Mitä teen vaan tuolle herkulliselle Suomesta saakka tulleelle suklaaherkkumunalle??!?! Jos säästän sen vielä johonkin hyvään hetkeen, sellaiseen hetkeen jolloin vain ihana suklaaherkku saattaa pelastaa tilanteen....