Monen monia kertoja on tullut mieleen kirjoittaa tänne jotain.
On ollut tavallaan niin paljon ajatuksia mistä olisin halunnut kirjoittaa, naputella niitä omaksi iloksi ja teidän vaivaksi.
Mutta aina se hetki on mennyt ohi. On ollut jotain muuta tärkeämpää tai kone ei ole ollut vapaa tai ajatus on vain hävinnyt.
Eikä ole ollut sitä omaa aikaa, sitä sellaista rauhallista hetkeä jolloin kukaan muu ei häiritse.
Nyt sitä aikaa on, talo on hiljainen, vain telkusta kuuluu taustalla hiljaista puheensorinaa.
Vedin villasukat jalkaan ja lämpimän tunikan päälle. Vieressä höyryää kupissa kuumaa teetä.
Ulkona on todella kylmää ja sateista, syksy yllätti meidät kertaheitolla. Taas aivan liian aikaisin.
Tyttäret ovat omilla menoillaan ja mies sairaalassa. Taas.
Tällä kertaa sairaalareissun takana on kemoterapiat. Koko kesän odoteltiin mitä hoitoja lääkärit suosittelevat miehelle. Oikeastaan oli ihan hyvä etteivät jatkaneet hoitoja kesähelteillä, mutta odottaminen alkoi kiristää meidän kaikkien pinnoja.
Ensin oli tarkoitus, että mies menee joka päivä itse päiväpolille muutamaksi tunniks, mutta nyt lääkärit halusivatkin ottaa hänet sairaalaan osastolle hoidon ajaksi... varmuuden vuoksi.
Pelkäsivät, että edelliskertojen huonot kokemukset uusiutuvat.
Nyt on siis mies sairaalassa ainakin viikon ja me kolme koiran kanssa kotona.
Ja näin on kai ihan hyvä. Kaikin puolin.
Mies saa sairaalassa heti tarvittavaa hoitoa, jos sille tulee tarvetta. Eikä hänen tarvitse ajaa sairaalan ja kodin väliä edestakaisin joka päivä.
Me taas saamme hetken huokaista ja ottaa rennommin. Älkää nyt ihmetelkö tuota kommenttia, asia on vaan niin, että me kaikki tarvitsemme välillä aikaa ilman sairausta.
Tai onhan se tässä koko ajan mukana, itse juoksen sairaalassa joka päivä töiden jälkeen. Mutta saamme hetken hengähtää kiristävästä ilmapiiristä joka on tuntunut valtaavan kotimme viime aikoina.
Vaikka kuinka yritämme ottaa rennosti ja elää sitä tavallista arkea, miehen mielessä on koko ajan tulevat hoidot ja mitä niiden jälkeen tapahtuu.
Nyt olemme tässä ja nyt. Hän siellä ja me täällä. Ja näin on hyvä olla. Ja näin pitää olla.
Jostain syystä ... tällä hetkellä... olen onnellinen ja tiedän asioiden menen niin kuin niiden pitääkin.
