sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syysvärejä



Villiviini talon takana muuttanut väriään kesäisen vihreästä syksyn punasävyihin.
Sateiden takia en ole tuolla puolen taloa käynyt viikkoon ja nyt kun aurinko paistoi menin tarkistamaan kukkapenkkien tilanteen siellä. Ihana väriyllätys odotti ja piristi mieltä.

Aina välillä tulee ikävä Suomen syksyistä ruksaa ja väriloistoa.
Täällä alkaa puiden lehdet kellastua ja punastua vasta sitten, kun lämpötila alkaa laskea pidemmällä ajalla nollan lähituntumiin. Ja se saattaa olla vasta joskus marraskuussa.
Olen ihaillen katsellut kavereiden syyskuvia Suomesta. Mahtava väriloista, aurinko paistaa ...
voin vain kuvitella miten ihanaa olisi kävellä syysmetsässä tai kotikaupungin rantamaisemissa lehtien kahistessa jaloissa.
Muistan kun lapsena oli nautinto hyppiä valtavissa lehtikasoissa jotka oli juuri saatu kasattua pihan lehdistä.
Äiti ei tainnut vaan olla iloinen, kun hyppelimme niissä ja levitimme lehdet taas ympäri pihaa hänen haravoitua niitä tunti tolkulla.-

Joskus tulee paikallisessa metsässä mieleen se sama syksyn tuoksu kuin Suomessa.
Kosteiden lehtien ja sienten tuoksu ...
nautiskellen kahisuttelen lehtiä jalkojeni alla ja kuvittelen olevani mökkitiellä kaukana pohjolassa...




2 kommenttia:

  1. Ihanan värinen villiviini - hyvä että sen bongasit talon takaa! :)
    Täälläkin alkaa nyt olla himpun verran syksyn värejä luonnossa; keltaista lähinnä ... vahvoja punaisia ja oransseja vähemmän.
    Mutta meidän partsilla viininpunainen krysamteemi kukkii loistokkaasti - mä olen siitä hyperylpeä! :)
    xxx

    VastaaPoista
  2. Minäkin kaipaan tähän aikaan vuodesta niitä syksyn värejä.Sun kuvissa ainakin on upeita värejä:)

    VastaaPoista