perjantai 18. lokakuuta 2013

Elämää enemmän ja vähemmän tärkeempiä asoita ....

Töistä kotiin tultua käännyinkin heti takaisin ulos. Laskin vain laukun keittiön lattialle, otin kännyn ja rahapussin mukaan. Menin kahville ja luin päivän lehdet, laskin monta kertaa sataan ja rauhottelin itseäni...
Oli meinaan keittiö ja koko huusholli taas sen näkönen, et epäilin siellä olleen enemmänkin ihmisiä aamupäivällä paikalla kuin rakkaat tyttäreni!

Puolen tunnin auringossa nautiskelun jälkeen olin sen verran voimissani, että jaksoin järkkäillä paikkoja, tyhjentää astianpesukoneen ja laittaa likaiset astiat sinne sisälle.
Välillä kyllä pistin kiukun katkuisia viestejä rakkaille koululaisilleni etten vaan unohda mitä halusin heille sanoa sitten kun tulevat kotiin.

Vaikka otti aivoon todella paljon tyttöjen saamattomuus, olin kuitenkin samaan aikaan kiitollinen siitä, että minulla on heidät ja saan tarvittaessa sadatella ja kiukutella heille äitinä.
Näinä muutaman päivänä asiaa on tullut väänneltyä ja mieltä on kaivellut erään nuoren tytön menehtyminen auto-onnettomuudessa muutama päivä sitten.
Ehkä asia on jäänyt mieleen sen takia, koska tyttö oli saman ikäinen kuin nuorimmainen, naapurikoulun oppilas ja nuorimmaisen tuttu. Tyttö olisi viettänyt tänään 17-vuotissyntymäpäiviään ... syntymäpäiviä vietettiin valitettavasti hautajaisten merkeissä ja valkoisten ilmapallojen annettiin lennellä taivaan tuuliin.


Kaiken tämän mietiskelyn ja paikkojen järjestelyn keskellä (mieskin lähti karkuun tässä välissä) päätin pesaista ikkunat ala-ja yläkerrassa ja hyvä kun päätin....
Olin meinaan jo ihmetellyt mihin kummaan olivat hävinneet ne miljoonat leppäkertut jotka olivat näinä muutamana kauniina päivänä yrittäneet vallata meidän kodin... Niitä ei jostain syystä näkynyt tänä aurinkoisena syyspäivänä kovinkaan paljoa. Mutta... ne olitkin päättäneet tehdä talvikodin meidän ikkunaraameihin!!!
Kun avasin ikkunat löysin miljoonantriljoonaa leppistä liimautuneena raameihin. Ei muuta kuin imuri käteen ja imemään leppikset pois. Imuroin ja imuroin, mutta leppäkertut taitavat olla melkoisia sitkeitä sissejä koska niitä oli todella vaikea irrottaa ikkunan raameista. Ja kun olin saanut suurimman osan imuroitua, parvi uusia leppiksiä ilmaantui lentelemään ikkunalle ja sisälle ja päälleni!

Alkoi  tulla jo jonkinlainen "hitchcockelokuvaolo", lintujen sijaan pääosissa olisivat leppäkertut.

Tykkään eläimistä ja olen aina rakastanut leppäkerttuja (pienenä niitä kerättiin kenkälaatikkoon), mutta nyt en halua nähdä enää yhtään ...
ainakaan tänä syksynä ja talvena!

4 kommenttia:

  1. My compliments for your blog and pictures included,I invite you in my photoblog "photosphera"

    CLICK PHOTOSPHERA

    Greetings from Italy

    Marlow

    VastaaPoista
  2. Ohoh,voin ihan kuvitella miltä näytti kun oli leppiksiä kaikkialla! Mutta jos niitä on liikaa niin ei se ole kivaa vaikka niistä tykkäisikin.

    VastaaPoista
  3. Välillä raivoisa siivoaminen auttaa moneenkin asiaan. Mulle kävi samoin, että huomain perheen merkityksen paljon syvällisemmällä tasolla, kun olin yksin kotona melkein viikon. Aika tylsää se oli, joten jatkossa olen vielä kiitolisempi perheestäni. Iloa ja siunausta, ihanalle virtuaaliystävälle!

    VastaaPoista
  4. Mä olen siivouslakossa ja se näkyy ... odotan varmaan, että miespuolinen henkilö havahtuu ettei ole ainoa kokopäivätöissäkävijä ja enää ei voi käyttää nurmikonleikkuuta puolustuksena sille, että imuri ei osu käteen. Tähän asti olen luovuttanut ja imuroinut, nyt en ... vielä :) Voimia!

    VastaaPoista