sunnuntai 19. elokuuta 2012

I love to go to work, i love to go to work, i love.....













Huomenna pääsen taas pitkästä aikaa ihanaan työpaikkaani!
Olen odottanut tätä hetkeä koko lomani ajan enkä malttaisi millään odottaa vielä näitä muutamia tunteja ennen kuin herätyskelloni herättää minut aikaisin aamulla ennen kello kuutta.
Iloisesti silitin kaikki työvaatteeni tulevaa työviikkoa varten, viikkasin ja laitoin ne jo valmiiksi kassiin odottamaan.
Voi miten ihanaa onkaan viettää pitkästä aikaa kahdeksan tuntia viileässä työpaikkassa, ulkona saa olla vaikka kuinka kuumaa ja hellettä, meillä töissä on aina niin ihanan raikasta ja juuri sopivan viileää.
Työkaverini odottavat varmasti töihin paluutani yhtä innokkaasti kuin minäkin. Voimme taas rupatella ja vaihtaa kuulumisia niin paljon kuin vain sielu sietää. Ja pomotkin ovat varmasti levänneet ja palaavat innokkaasti takaisin töihin johtamaan ja ohjaamaan meitä kaikkia ihania naisia.

Olen vain erittäin pahoillani tyttärieni puolesta ... he ovat niin masentuneita, koska joutuvat taas olemaan ilman äitiä koko päivän. Kukaan ei herättäle heitä vienosti puolelta päivin eikä kukaan pyydä heitä kauniisti tekemään joitankin kevyitä kotiaskareita. Miten he raukkaparat nyt tulevat toimeen? Ehkä jätän heille joka aamu taas mukavia pieniä viestejä joissa kehoitan heitä olemaan ahkeria (jos vain mitenkään ehtivät ja viitsivät) ja korjaamaan omat astiansa pesukoneeseen ja syöttämään koiran. Tyttäret varmasti ilahtuvat näistä pienistä rakkaudella kirjoitetuista viesteistä.

Niin ... ja voi miesraukkaa! Miten hänkään tulee toimeen ilman minua! Nyt hän joutuu juomaan aamukahvit ilman rakkaan vaimonsa seuraa, eihän nyt kahvilassa varmaan ole ketään kuka pitäisi hänelle seuraa! Ehkä soitan hänelle vähintää pari kertaa päivän aikana kysyäkseni mitä hänelle kuuluu tai onko hänellä nälkä. Voisin tehdä aamulla aikaisin valmiiksi jotain pientä purtavaa ettei hän nyt ole nälissään siihen asti kun minä tulen kotiin ....

Mutta ehkä perheeni nyt kuitenkin pärjää jotenkin ilman minua. Olenhan minä heidän seurana taas töiden jälkeen ... pirteänä ja reippaana kuten aina ennenkin ......

8 kommenttia:

  1. Olipa ihana postaus . On niin mukava kuullai etta joku alkaa loman jalkeen noin iloisella mielella työnteon.
    Huolien keskellakin jaksat löyta elamasta ne ilonpilkut.
    Kuten sanot, niin ehkapa miehesi ja tyttaresi siella kotona toimeen jotenkin nyt tulevat. Mutta kylla se niin on, etta AİTİ on korvaamaton.

    Oikein mukavia työpaivia sinulle.

    VastaaPoista
  2. Pielta sarkasmia kuultaa rivien valista!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa työhönpaluuta;D Ja kai ne perheenjäsenesi pärjäävät vaikkei äitikulta ole siellä passaamassa;D

    VastaaPoista
  4. Olet ihana ja hauska! Työniloa ja siunausta kaikkeen!

    VastaaPoista
  5. ;D perhe pärjäsi kuulemma ihan hyvin ilman minua tänään ja kehoittivat mua meneen huomenna taas töihin ... ja kuulemma voin mennä sinne jopa viikonloppuisin;))

    VastaaPoista
  6. odotin kohtaa jossa kerrot nähneesi unta vain. ;o)

    VastaaPoista
  7. :D
    sarkasmi kunniaan! :D
    Jos sitä tarpeeksi sarkastelee niin töihinpaluusta tulee kohta oikeasti kivaa ... :D

    VastaaPoista