Yksinoloa

Kävin keräämässä kulhollisen ihania, mehukkaita, makeita viikunoita.
Ulkona alkoi jo hämärtää ja kosteus oli käden kosketeltavaa. Aivan kuin oltaisiinä keskellä monsuuniakautta, lämpötila korkealla ja minä hetkenä hyvänsä raskaat pilvet saattavat heittää päälle kunnon sadekuuron.

Kiersin ympäri tonttia... vieraspuolen terassilta keräsin viikunat, ylimmäisellä tasolla aivan kirkon tornin alla kävin tarkistamassa kaki-hedelmien kypsymistä. Ylätasoilta pitäisi taas ajaa nurmikko ja rosmariinipensaat ovat pääseet aivan liikaa villyyntymään. Niin paljon olisi tehtävää ja niin paljon joudun tekemään yksin...

Olen ollut tämän viikon yksin.
Tai vastahan tässä on mennyt vajaat neljä päivää. Mutta sekin tuntuu jo melko pitkältä ajalta.
Molemmat tytöt ovat matkoilla, aivan eri suunnissa. Toinen idässä mantereella, toinen lännessä saaressa.
Olen aina pitänyt jollain lailla yksinolosta, se ei ole koskaan ollut mikään kauhea tabu. Varsinkin niistä harvoista omista hetkistä nautin silloin aikaisemmin, kun tuntui että mies ja lapset olivat aina kotona eivätkä menneet minnekään ilman minua. Silloin osasin nauttia niisä oikein toden teolla.

Nyt tämä yksinolo on tavallaan pakollista. Pakollista siinä mielessä, ettei miestä enää ole enkä voi pakottaa tyttöjä olemaan kanssani koko aikaa kotona. Heidän on päästävä menemään ja nauttimaan elämästä ja kesästä, oli tilanne mikä tahansa.
Yksinolossa saattaa olla jotain kiehtovaa ja nautinnollista, saa tehdä mitä haluaa ja miten haluaa. Yleensä siinä vaan käy niin, että suunnittelen tekeväni vaikka mitä, mutta lopulta huomaan etten saanut mitään aikaiseksi.
Nyt olen antanut itselleni luvan olla niin kuin sillä hetkellä tuntuu. Ja on tuntunut siltä etten halua tehdä mitään "järkevää" tai tärkeää.
 Jos ilmat olisivat helteiset, olisin varmasti mennyt rannalle. Mutta nyt parina päivänä on sadellut ja mieliala on ollut vähän sen mukainen.... Töiden jälkeen olen vain ollut.... Nostanut ensin jalat sohvan laidalle ja levännyt hetken; syönyt ehkä jotain mikä on melkein heti valmista, enhän ole jaksanut kokkailla itselleni mitään suurta ja monimutkaista ateriaa. Laittellut tavaroita omille paikoilleen ja suunnitellut silitysurakan aloittamista.... Kävellyt ympäri taloa mukamas etsien jotain, mutta oikeastaan vain laahustanut huoneesta huoneeseen etsien jonkinlaista lohdutusta.... jotain millä saisin tyhjän ja onton olon pois...
Suurin osa ajasta on kuitenkin kulunut joko netissä tai omien valokuvien parissa ja ennen nukkumaan menoa jotain hömppäsarjaa katsoen.

Yksinolossa on se hyvä puoli, että joutuu kuuntelemaan omia ajatuksi, omia mietteitä. Kuulostella omaa itseään... miltä tuntuu ja antaa tunteiden tulla pinnalle, käydä läpi arkoja aiheita... Muistella menneitä ja haaveilla tulevaisuudesta.

Ja kun on viettänyt muutaman päivän vetäytyneenä omaan itseensä on ihana palata ihmisten pariin, antaa auringon taas lämmitää ja hymyn piristää mieltä.